Suljetuista kaivoksista voi tulla satojen vuosien riesa

Jopa kymmenistä lopetetuista kaivoksista virtaa happamia, metallipitoisia vesiä luontoon eri puolilla Suomea. Paikoin on valitettu esimerkiksi järvien haisevan.

Kotimaa
Mies kävelee nikkelisulfaattimurskekasalla
Jussi Nukari / Lehtikuva

Kaivosten päästöt voivat jatkua satoja vuosia kaivoksen sulkemisen jälkeen. Jälkihoitoa ei ole ratkaistu lopullisesti myöskään uusissa, Talvivaaran kaltaisissa suurkaivoksissa.

Samalla kun poliitikot ja elinkeinoelämä ovat rummuttaneet kaivoksista Suomelle jopa uutta Nokiaa, osassa maakunnista seurataan edelleen Suomen edellisen, viime vuosisadalla tapahtuneen kaivosbuumin jälkiä.

Kaivosten ympäristövaikutukset tuntuvat yhä esimerkiksi Outokummussa Pohjois-Karjalassa, jonne syntyi viime vuosisadalla Suomen historian ehkä merkittävin kaivosteollisuuden keskittymä. Sen muistona Outokummun kaupungin pohjavesi on laajoilla alueilla yhä käyttökelvotonta, koska vedessä on liikaa sulfaattia, rautaa ja mangaania.

Monet voi yllättää, että Pohjois-Karjalan viime vuoden pahimmat sulfaattipäästöt aiheutti puolestaan nykyisessä Joensuussa sijaitseva Hammaslahden kaivos, joka on suljettu lähes 30 vuotta sitten.

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen mukaan kaivoksesta virtaa läheiseen Iiksenjokeen vuorokaudessa 1,5 tonnia sulfaattia. Mittausten mukaan päästöt ovat happamoittaneet jokea, jossa kalojen elinolojen on epäilty huonontuneen.

Happamoitumista lisää mikrobitoiminta

Kaivosten vastuuvalvoja, diplomi-insinööri Mari Heikkinen Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta kertoo, että päästöt ovat siinä määrin vakavia, että maakunnassa on jouduttu puuttumaan niihin. Hammaslahdessa kunnostusta on tehnyt kaivosyhtiö, hylätyillä kaivosalueilla maksajaksi on joutunut valtio tai kunta.

Tuoreen kartoituksen mukaan Suomessa on jopa kymmeniä suljettuja tai hylättyjä kaivoksia, joista liukenee vesistöihin Hammaslahden tavoin happamia ja metallipitoisia vesiä. Kartoituksen ovat tehneet Suomen ympäristökeskus, Geologian tutkimuskeskus ja Kainuun ELY-keskus.

GTK:sta kerrotaan, että kaivosten lähialueilla on saatettu valittaa esimerkiksi järvien hajusta, mikä kielii happikadosta. Haittoja on kuitenkin vähentänyt, että valtaosa kaivoksista on ollut pieniä.

Parannusyrityksistä ehkä haittaa

Useiden vanhojen kaivosten vesistöpäästöjä lisää mikrobitoiminta, joka kiihtyy murskatussa kivessä itsestään ja jatkuu jopa satoja vuosia.

Ilmiö on havaittu alun perin Pohjois-Amerikassa, jossa on jouduttu rakentamaan viime vuosikymmeninä vedenpuhdistamoja 1800-luvulla lopetettuihin kaivoksiin, kun niiden lähivedet saastuivat.

Ongelmien korjaaminen ei ole yksinkertaista, sillä esimerkiksi Hammaslahden kaivoksella päästöt ovat lisääntyneet, ja ELY-keskuksen mukaan kaivosyhtiön korjausyritykset ovat saattaneet myös huonontaa tilannetta.

Paha happamoituminen voi aiheuttaa esimerkiksi kalakuolemia ja arvokalojen vähenemistä. Metallipitoinen vesi muuraa pahimmillaan kalojen kidukset umpeen.

Talvivaara luottaa muovikalvoon

Suomen viime vuosisadalla tapahtuneen kaivosbuumin jälkeen ympäristövaatimukset kaivosyhtiöille ovat tiukentuneet ja menetelmät kehittyneet, mutta samalla entistä köyhempien mineraaliesiintymien hyödyntämisestä on tullut mahdollista ja kaivosteollisuuden koneista tehokkaampia.

Se tarkoittaa, että kaivosyhtiöt voivat käsitellä kiveä enemmän kuin koskaan ennen, ja Suomeen jo perustetuissa ja uusissa suurkaivoksissa louhimisessa syntyvä jätemäärä kasvaa rajusti.

Esimerkiksi Talvivaaran kaivosalueelle Kainuun Sotkamoon jää sulkemisen jälkeen peräti kahden neliökilometrin alue, jossa kivivuoret nousevat 50 - 60 metriin. Niissä on pelkona vesiä happamoivan mikrobitoiminnan jatkuminen.

Lupaviranomainen sanoo, että yksityiskohtaiset, tekniset ratkaisut kaivoksen jälkihoidosta valmistuvat lähempänä louhinnan loppumista. Ympäristöluvassa on määrätty päälinjoista.

- Varmasti siinä haasteita on tulevaisuudessa, että miten se vesien käsittely lähtee toimimaan, mutta sinänsä ihan lupaavia tuloksia on saatu, sanoo ympäristölupien vastuualueen johtaja Sami Koivula Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.

Koivulan mukaan on käytännössä selvää, että vesien johtamisjärjestelyt jatkuvat Talvivaarassa satoja vuosia. Yrityksen suunnitelma on, että alueelle jäävät laajat kasat katetaan muovikalvoilla, minkä pitäisi osaltaan vähentää mikrobien toimintaa.

- Nämä muovirakenteethan eivät ole tietenkään ikuisia. Valmistajat lupaavat niille useamman sadan vuoden kestoaikaa, mutta ikuistahan sekään ei ole, sanoo Sami Koivula.

Seuraava kysymys lienee, riittävätkö kaivosyhtiöiden maksamat vakuudet kaivosten jälkihoitoon.