Tutkija: Yhteinen arvopohja on murentunut

Millaiset tulevaisuuden mahdollisuudet on yhteiskunnalla ja liike-elämällä - sitä on pohtinut huippufutarista huippufuturistiksi siirtynyt Mika Aaltonen. Hän arvioi myös sitä, mitä ampumistragediat heijastavat nyky-yhteiskunnan arvomaailmasta.

Kotimaa
Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dosentti Mika Aaltonen Ylen aamu-tv:n vieraana 29. toukokuuta 2012.
Tulevaisuudentutkija Mika Aaltonen arvioi Aamu-tv:n haastattelussa, että yhteinen arvopohja on kadonnut.

Aaltosen mukaan viimeaikaiset surmatapaukset kertovat yhteisen arvopohjan murenemisesta. Tulevaisuudentutkija Mika Aaltonen sanoi Aamu-tv:n haastattelussa, että Pohjois-Euroopan maissa on käynnissä murros, jossa usko auktoriteetteihin on katoamassa ja yksilöt ovat jäämässä oman onnensa nojaan.

- Yhteiskunta ei ole eksplisiittisesti ottanut vastuuta siitä, että kotona ja kouluissa puhuttaisiin enemmän siitä, miten meidän pitäisi käyttäytyä. Mikä on oikein ja mikä on väärin? Aikaisemmin nämä arvot tulivat kirkosta, ne tulivat kun luettiin raamattua. Aiemmin oli tällänen yhtenäinen arvopohja, ja se on murentunut, Aaltonen summaa.