1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Yli miljoona kävijää - Erämessuja jo 40 vuotta

Joka toinen vuosi pidettävät Kansainväliset Erämessut järjestetään Riihimäellä jo 20. kerran. Luvassa on muun muassa Suomen suurin teltta- ja makuupussinäyttely.

Kuva: Hannu Harhama / Yle

- Minusta voisi hyvin sanoa, että Kansainväliset Erämessut ovat menestystarina, joka syntyi 1970-luvulla Riihimäellä sillä tavalla, että oli iso joukko ihmisiä, jotka katsoivat samaan suuntaan löytäessään tämän idean, Riihimäen Messujen toimitusjohtaja Pirjo Vilpponen selvittää taustaa.

- Koko 70-luku periaatteessa tapahtumaa toteutettiin erilaisissa työryhmissä, ja avuksi hankittiin johtaja ja muuta henkilökuntaa. Organisaatio aina tapahtuman jälkeen hajotettiin. Sitten 1985 perustettiin osakeyhtiö, ja sen jälkeen on toimittu kuin liikeyritykset toimivat. Ja tuotetta on pikku hiljaa kehitetty tähän päivään, kertoo Vilpponen jatkaa.

Metsästykseen, kalastukseen ja retkeilyyn keskittynyt

Erämessut on paikkansa lunastanut, sillä 40 vuoden kuluessa Riihimäen Urheilupuistossa on vieraillut yli miljoona messuvierasta.

Alussa Erämessuilla vapaa-aika oli esillä laajemmin. Nykyään messut on keskittynyt nimenomaan metsästykseen, kalastukseen ja retkeilyyn. Tänä vuonna luvassa on yli 600 näytteilleasettajaa yhteensä 350 osastolla.

Minusta voisi hyvin sanoa, että Kansainväliset Erämessut ovat menestystarina

Pirjo Vilpponen

Näytteilleasettajien lisäksi järjestäjät lupaavat vieraille tuttuun tapaan erilaista ohjelmaa. Uusi kohtaamispaikka on Nuotiopiiri, jossa voi osallistua erilaisiin aktiviteetteihin. Telttoja ja maakuupusseja pääsee hypistelemään reilun sadan teltan ja parin sadan makuupussin näyttelyssä.

Messupäällikkö Ninni Pulli kertoo, että järjestelyt messujen osalta ovat hyvässä mallissa. Pulli lupaa, että tulossa on upeat juhlamessut. Kansainväliset Erämessut Riihimäellä järjestetään 7. - 10. kesäkuuta.