Sanooko kolmas kerta toden? Lahti jännittää hiihdon MM-kisahakua

Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n päätös kerrotaan tänään Etelä-Koreassa noin klo 13 Suomen aikaa. Vuoden 2017 kisoista kilpailee neljä kaupunkia.

Kansainvälinen hiihtoliitto
Hyppyrimäet
Yle / Hanna Lumme

Lahti hakee Suomen edustajana pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoja vuodelle 2017. Etelä-Koreassa koolla oleva FIS.n raati ratkaisee kisajärjestäjät tänään iltapäivällä Suomen aikaa.

Lahden lisäksi kisoja hakevat Puolan Zakopane, Slovenian Planica ja Saksan Oberstdorf. Zakopanelle kisahaku on neljäs peräkkäinen, Lahdellekin jo kolmas.

FIS:n valintakokous jakaa samalla myös alppihiihdon, lumilautailun ja lentomäen MM-kisajärjestelyvastuut.

Kisajärjestäjien valintaa voi seurata suorana verkkolähetyksenä.