1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Muotoilusta haetaan uutta potkua pohjalaisverstaille

Etelä-Pohjanmaalla etsitään perinteisille puu- ja metalliverstaille uutta potkua muotoilun avulla. Esimerkiksi Ähtärissä rakentuu suomalais-japanilaisen Naoto Niidomen suunnittelema kevytrakenteinen Maja. Sitä kaavaillaan sarjatuotantoon.

kulttuuri
Naoto Niidomen Majan pienoismalli.
Naoto Niidomen Majan pienoismalli.Yle / Birgitta Vuorela

Etelä-Pohjanmaalla toimii kymmenittäin puu- ja metallialan verstaita. Uudenlaista piristysruisketta verstaille etsitään designista. Esimerkiksi suomalais-japanilaisen Naoto Niidomen suunnittelema Maja on valmistunut Ähtärissä. Siirrettävä Maja sopii niin näyttelykäyttöön kuin vapaa-ajan asunnoksi tai kesämökin lisärakennukseksi esim. nukkamatiloiksi. Modulimitoituksen ansiosta Majaa voi muuntaa ja kasvattaa aina tarpeen mukaan.

Designboksina senaatintorilla

Majan oleskelutilan isot ikkunat avautuvat luontoon tai näyttelytilana yleisöön päin. Yhden pienen ikkunan tila antaa yksityisyyden suojaa ja ulkoterassi on katettu.

- Kyllä tämän ulkonäkö on hyvä ja jalusta toimii. Tämä sopii jopa vuokratontille. Kun vuokra-aika loppuu niin tämän voi ottaa mukaansa, sanoo ähtäriläinen puuseppä Jarmo Mäensivu.

- Ideana on saada tämä päivässä pystyyn. Se on varsin kevytrakenteinen mökki, mutta kumminkin lämmin. Alusrunko on kestävää alumiinia. Se pysyy vankasti pystyssä, kun jalusta ankkuroidaan maahan kiinni. Kalliolle se voidaan säätöjalkojen avulla pultata kiinni, kertoo yrittäjä Matti Leinonen Koya Oy:stä.

Eteläpohjalaisten suurtapahtumassa Helsingin senaatintorilla kesäkuun alussa Maja toimii designboksina, jossa on esillä mm. pohjalaista muotoilua. Sieltä se lähtee Lappeenrantaan vapaa-ajan asuntomessuille.

- Tätähän voi muunnella ja jatkaan jonossa kuinka pitkäksi vain. Tai levittää asettamalla moduleja vastakkain ja virekkäin yhteen. Mahdollisuuksia on paljon, kertaa Mäensivu.

Muotoilusta apua pajoille

Yli 20 vuotta metallialan yrittäjänä toiminut Matti Leinonen on vakuuttunut, että muotoiluun panostaminen on yksi mahdollisuus pohjalaisille puu- ja metalliverstaille.

- Tulevaisuus on kuitenkin sillä puolella. Otetaan design mukaan ja aletaan myymään sitä ja saadaan parempaa hintaakin sitten aikanaan, summaa Leinonen.

Lue seuraavaksi