Viikin nuoret taistelevat talonsa puolesta teatterin keinoin

Viikin nuoret ovat tuskastuneet siihen, ettei nuorisotaloa alueelle lupauksista huolimatta kuulu. Tänään perjantaina nuoret toteuttavat näytelmäpolun, jossa kerrotaan muun muassa viinan kanssa läträämisestä ja jengitymisestä, joihin nuoret lipsuvat ilman ohjattua toimintaa kunnon tiloissa.

nuoret
Nuorisoa Kampin keskuksessa.
Yle

Nuorisotalo luvattiin Viikkiin jo vuodeksi 2004. Kaupunginhallitus on kiirehtinyt hanketta, mutta rakennusaikataulusta ei ole edelleenkään mitään tietoa.

Nyt paikallinen nuoriso on kyllästynyt odotteluun. Paikallisten nuorten ja aikuisten yhteinen Nutan ritarit -ryhmä on vauhdittanut talon rakentamista erilaisin tempauksin, nyt päättäjiin pistetään vauhtia luovan ilmaisun voimin. Tänään perjantaina nuoret toteuttavat väliaikaisen nuorisotilan edessä alueen nuorten elämää kuvaavan "Tämä on tervettä" -näytelmäpolun. Esitykseen on kutsuttu myös kaupunginvaltuutettuja.

Näytelmä on syntynyt Viikin nuorten, Kallion ilmaisutaidon lukiolaisten ja medialukiolaisten yhteisenä ponnistuksena.

Se on tosi paljon eristänyt meitä nuoria, kun me emme oikein kohtaa missään.

Näytelmän ideoinut Ida Lönnqvist

Ilman taloa huonot tiet houkuttelevat

Näytelmän ideoineen Ida Lönnqvistin mukaan nuorisotalon puute on aiheuttanut paljon ongelmia, joita käsitellään myös näytelmässä. Väliaikainen nuorisotila on liian pieni alueen yli tuhannelle nuorelle. Kun kokoontumispaikkaa ei ole, kertyvät nuoret pienempiin porukoihin ja isommat houkuttelevat nuorempiaan pahoille poluille, summaa Lönnqvist.

- Se on tosi paljon eristänyt meitä nuoria, kun me emme oikein kohtaa missään. Olemme ajautuneet jengeihin, emmekä löydä yhteistä hommaa. Näytelmässä nähdään esimerkiksi sellainen kohtaus, missä vähän vanhemmat nuoret tarjoavat nuoremmille alkoholia. Nämä nuoremmat eivät oikein saa olla omanlaisiaan, vaan jotta heidät hyväksyttäisiin, pitää mennä kaikkeen hulluun mukaan. Tappeluitakin voisi estää se, että tutustuisimme toisiimme paremmin.

Lönnqvistin mukaan nuoristotalo on parhaimmillaan juuri sellainen paikka, missä jokainen saa olla sellainen kuin on, ja sellainen paikka Viikkiin kipeästi tarvitaan.

- Viikkiin tarvitaan sellainen nuorisotila, minne saa mennä ja olla oma itsensä, missä saa vain ottaa rennosti. Koulupäivän jälkeen voi mennä sinne, olla siellä hyvien nuoriso-ohjaajien kanssa ja purkaa paineita heidän kanssaan juttelemalla. Sellaisten ihmisten kanssa, jotka todellakin ymmärtävät ja osaavat ottaa nuoret vastaan.