Kysteri antaa Kaaville mietintärauhan

Jokainen perusterveydenhuollon liikelaitoksen kunta voi Kysterin toimitusjohtajan mukaan arvioida itse palveluiden toimivuuden. Kaavi on ollut tyytymätön Kysterin toimintaan ja varsinkin sen koviin kustannuksiin.

Kaavi
Diabeteshoitaja ottaa verinäytettä.
YLE / Ahti Koskinen

Perusterveydenhuollon liikelaitoksen Kysterin toimitusjohtajan mukaan jokainen liikelaitoksen kunta voi itse rauhassa harkita asemaansa Kysterin jäsenenä. Toimitusjohtaja Mikko Korhonen sanoo, että alkuvuosi on ollut kahdeksan kunnan Kysterissä toiminnan käynnistämisen aikaa.

Korhonen uskoo, että liikelaitos pystyy kehittämään palvelujaan nykyistä paremmiksi.

Perusterveydenhuoltonsa Kysteriin siirtänyt Kaavin kunta on ollut tyytymätön toimintaan ja etenkin sen koviin kustannuksiin.

Kaavilla selvitetään nyt niin sanottua Rääkkylän mallia eli terveyspalvelujen tilaamista kokonaan yksityiseltä toimijalta.