Sääennuste Satakuntaan: Sade kuokkii valmistujaisjuhlissa

Sään puolesta viikonlopusta on tulossa varsin hankala niille, jotka ovat suunnitelleet viettävänsä valmistujaisjuhlia ulkona. Satakuntaan on luvassa lauantaina sadetta ja tuulta.

sää
Vesipisaroita ikkunassa.
Arja Lento / Yle

Ilmatieteen laitoksen meteorologin Matti Huutosen mukaan Baltian suunnalta on tulossa pippurinen matalapaineen keskus.

- Aika hankalalta näyttää, jos koittaa järjestää juhlia ulkona. Matalapaineeseen liittyen viikonlopuksi on tiedossa sateita. Voimakkaampi sadealue näyttäisi leviävän lauantain vastaisena yönä myös lounaiseen Suomeen.

Huutonen ennustaa, että ainakin aamupäivä on lauantaina varsin kolea ja tuulinen ja monin paikoin sateinen. Lämpötila on puolenpäivän tienoilla noin 10 astetta. Iltapäivän ja alkuillan aikana matalapaine näyttäisi väistyvän.

Onko mitään toivoa, että edes jossain päin maakuntaa olisi lauantaina aamupäivällä poutaa?

- Tietenkin ennusteissa on aina epävarmuuksia ja yllätyksiä voi tulla etenkin, kun matalapaine tulee kaakon suunnalta. Tällä hetkellä ei kyllä uskalla luvata, että luvassa olisi poutaa. Matalapaine on tulossa pääkaupunkiseudulta suoraan kohti Satakuntaa.

Loppukevät ja alkukesä on aina sään puolesta vaihtelevaa ja arvoituksellista aikaa. Satakunnassakin toukokuun lopun sää on vaihdellut vuosittain.

- Viime vuonna etelässä oli hyvinkin lämmintä, mutta 2010 Porissa oli päivällä 15 astetta. 2009 lämpötila puolestaan lähenteli etelässä taas 25 astetta.