Tarrakin voi pelastaa pikku potilaan päivän

Suomalaisen Kirjakaupan valtakunnallinen lastenkirjojen keräyskampanja poiki suurimman saaliin Kainuussa. KAKSin lastenosasto otti kirjat ja tarra-arkit kiitollisina vastaan.

Suomalainen kirjakauppa
Sairaanhoitaja Minna Mäkäräisen mukaan pikku potilas kestää monet tutkimukset pienen palkinnon voimin.YLE/ Sini Salmirinne

Suomalaisissa Kirjakaupoissa kautta Suomen järjestettiin kampanja, jossa kerättiin vanhoja lastenkirjoja. Kirjat haluttiin lahjoittaa kullakin paikkakunnalla johonkin hyvään tarkoitukseen.

Kainuussa, Kajaanissa keräys onnistui yli odotusten, sillä lopputuloksena oli kaikkien myymälöiden suurin saalis. Kainuulaisten ja paikallisen kirjamyymälän lahjoitusten yhteistuloksena kasseihin kertyi yli sata kirjaa ja muuta ajanvietettä kuten pelejä ja askartelutarvikkeita.

Kajaanin Suomalaisen Kirjakaupan myymäläpäällikkö Eija Pyykkönen oli henkilökohtaisesti valinnut lahjoituksen määränpääksi Kainuun keskussairaan lastenosaston.

Eija Pyykkönen oli kummityttönsä sairaalareissun aikana huomannut, että osastolla on jatkuvaa tarvetta uusista kirjoista ja pieniksi palkinnoiksi sopivista pikku tavaroista. Lastenosaston sairaanhoitaja Minna Mäkäräinen ottikin lahjakassit vastaan innostuneesti ja kovasti kiitellen.

Pienten palkinnoissa ei mielellään pihistellä

Sairaanhoitaja Minna Mäkäräinen kertoo, että lastenosastolla on leluja ja kirjoja mukavasti, mutta tavarat kuluvat lasten käytössä. Sairaalassa on myös välttämätöntä puhdistaa lasten yhteisessä käytössä olevat tavarat aika ajoin ja tämä kuluttaa esimerkiksi pienimpien lapsien paksusivuisia katselukirjoja.

Kuten myymäläpäällikkö Eija Pyykkönen jo tiesikin, lastenosastolla on erityinen tarve pienille palkinnoille. Sairaanhoitaja Minna Mäkäräisen mukaan henkilökunta palkitsee mielellään potilaat pienimmistäkin asioista.

- Jos vaikka vatsa on toiminut pitkästä aikaa, niin siitäkin annetaan mielellään pikku palkinto. Ja jo yksi mieluinen tarra voi olla iso juttu lapselle, jolta otetaan verikoetta tai jota me muuten joudumme tutkimuksillamme kiusaamaan.

Mäkäräinen kertoo, että lastenosaston palkintolaari on usein täytettä vailla.

- Me kun olemme niin höveleitä, ettemme pienten palkinnoissa pihistele.

Hyvä tahto näkyy lastenosastolla

Lastenosaston henkilökunta kertoo, että kainuulaisten yksityishenkilöiden hyvä tahto näkyy sairaalassa monta kertaa vuodessa.

Esimerkiksi vastikään kajaanilaiset taksimiehet olivat käyneet lahjoittamassa laatikollisen perheidensä vanhoja pelejä ja leluja. Lastenosaston leikkihuone on remontoitu upeaksi yksityisen kainuulaishenkilön testamenttilahjoituksella. Myös paikalliset yritykset muistavat osastoa lahjoituksillaan.

Lastenosaston henkilökunta laittaa päivittäin huumorintajunsa ja heittäytymiskykynsä peliin nostaakseen pienten potilaiden mielialaa. Mutta halukkaat voivat kantaa kortensa kekoon lahjoittamalla jotain. Kuten sairaanhoitaja Minna Mäkäräinen korostaa: jo pelkästä tarra-arkista voi syntyä kymmenen mieluista lahjaa, jotka puolestaan synnyttävät kymmenen hymyä.

Lähteet: YLE Kainuu