Kosken pikkuväen ryhmis kunnan hoidettavaksi

Hattulan kunta aikoo ottaa hoitaakseen Kosken kylän varhaiskasvatuspalvelut. Uudet järjestelyt on tarkoitus ottaa käyttöön elokuusta lähtien.

Kuva: YLE / Häme

Käytönnössä uudet järjestelyt tarkoittavat sitä, että Kosken pikkuväen ryhmäperhepäivähoitokodin toiminta siirtyy kunnan hoidettavaksi. Aiemmin ryhmiksen toimintaa on pyörittänyt Kosken koti- ja kouluyhdistys.

Hattulan perusturvajohtaja Mirja Saarni esittää tiistaina kokoontuvalle perusturvalautakunnalle, että kunta järjestää Kosken pikkuväen ryhmiksen toiminnan elokuun alusta alkaen.

Saarni perustelee ryhmiksen toiminnan muuttamista kunnalliseksi, koska Mauri Sariolan koulu jatkaa toimintaansa. Ryhmis sijaitsee samassa pihapiirissä kuin Mauri Sariolan koulu eli entinen Kosken koulu.

Koulun toiminta lakkaa, jos Lehijärven rannalle rakennetaan uusi koulu- ja päivähoitokeskus. Hattulan länsipuolen koulu- ja päivähoitopalvelujen suunnittelu on vielä kesken.