Koulukiusaamiseen apua tukiverkostoista

Koulukiusaamiseen puuttumiseen etsitään uusia keinoja Lahdessa. Uudessa Valopilkku-projektissa tuetaan kiusaajien sekä kiusattujen lasten perheitä ja muodostetaan heille tukiverkostoja.

kiusaaminen
YLE

Myöhemmin on tarkoitus kokeilla myös vertaistukikahvilaa ja kertoa kiusaamisen vaikutuksista avoimilla yleisöluennoilla. Projektityöntekijät perustelevat työtä sillä, että vanhempien tukeminen ennaltaehkäisee perheen kriisiytymisetä, syrjäytymistä ja muiden ongelmien syntyä.

- Kiusattujen tai kiusaavien lasten vanhemmille ei ole tukiverkostoa olemassa. Perheet tarvitsevat tällaisen äänikanavan, että he pystyvät avaamaan näitä kipeitä asioita. Kiusaaminen koetetaan usein häpeällisenä asiana eikä siitä voida puhua ihan kenen tahansa kanssa, toteaa projektityöntekijä Tina Holmberg-Kalenius.

- Meillä on ollut tällaisia vertaistukiryhmiä pilotti hankkeena ja kokemukset ovat olleet pelkästään hyviä. Vanhemmat ovat saaneet tukea ja voimaa lähteä tämän asian kanssa eteenpäin ja pystyy paremmin tukemaan omia lapsia, joita kiusataan.

Kolmivuotisen projektin rahoittaa RAY ja toimintaa ohjaa Lahdessa Harjulan setlementti.

Lähteet: YLE Lahti