1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. näyttelyt

Teatterikasvatusta hyödyntävä näyttely Rovaniemelle

Museovirasto on myöntänyt avustuksen Rovaniemen taidemuseolle teatterikasvatusta hyödyntävän näyttelyn suunnitteluun. Museovirasto myönsi Rovaniemelle 15 000 euron avustuksen Flying Story -hankkeen valmisteluun.

Rovaniemen taidemuseon johtajan Hilkka Liikkasen mukaan näyttelyssä olisi esillä Andreas Alarieston teosten lisäksi grönlantilaisen ja arkangelilaisen taiteilijan töitä.

Liikkanen sanoo, että teatteriesitysten avulla lapsille ja nuorille esiteltäisiin naivistisissa taideteoksissa nähtävää paikallisten ihmisten elämää.

Näyttelyn on tarkoitus olla esillä Rovaniemen lisäksi Grönlannissa ja Arkangelissa. Näyttely aiotaan avata vuonna 2012.