1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tampere kuplii

Sarjakuvien Tampere Kuplii

Sarjakuvan ystävät ovat loppuviikon ajan koolla Tampereella. Tampere Kuplii -sarjakuvatapahtuma järjestetään nyt neljättä kertaa.

Tampere kuplii
Sarjakuva-Finlandian voittanut teos.
YLE / Arttu Horttanainen

Tapahtumassa lukuisat sarjakuvantekijät esittelevät tuotantoaan. Tampere Kuplii -tapahtuman aikana tekijöitä voi tavata myös klubeilla. Tapahtumia on ympäri kaupunkia, mutta painopiste on Finlaysonin alueella. Yleisöllä on mahdollisuus myös kokeilla omia taitojaan työpajoissa.

Tampereen katukuvassa saattaa vilistä viikonlopun aikana japanilaisen sarjakuvan cosplay-hahmoja. Pukujen aiheiksi sallitaan sarjakuva, animaatio ja pelit kautta maailman. Kisatapahtumassa tuomaristo valitsee finalistit, joista yleisö valitsee nettiäänestyksessä voittajat.

Lisäksi tapahtuman aikana julkaistaan runsaasti uusia sarjakuvajulkaisuja ja perjantaina jaetaan Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinto. Tänä vuonna Sarjakuva-Finlandian jakaa kirjailija Matti Rönkä.

Lähteet: YLE Tampere