1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Elokuvaprofessori Matti Kuortti on kuollut

Taideteollisen korkeakoulun elokuvaäänisuunnittelun professori Matti Kuortti on kuollut. Kuortti teki pitkän uran elokuvaäänittäjänä, -leikkaajana, -ohjaajana ja -näyttelijänä.

kulttuuri
Matti Kuortti
Matti Kuortti 1948-2010Julia Weckman

Matti Kuortti oli syntynyt vuonna 1948.

Hän toimi äänittäjänä muun muassa useissa Risto Jarvan elokuvissa sekä Rauni Mollbergin Tuntemattomassa sotilaassa ja Pekka Parikan Talvisodassa.

Kuortti ohjasi kaksi Jalmari Finnen Kiljusen herrasväki -kirjoihin pohjautuvaa elokuvaa. Hän myös näytteli pieniä rooleja useissa elokuvissa.

Joissakin töissään hän esiintyi taiteilijanimellä Rekku Kuortti.

Taideteollisessa korkeakoulussa Kuortti toimi elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun professorina elokuva- ja lavastustaiteen osastolla.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi