ISAF:in alaisuuteen Pohjois-Afganistanissa liitetään amerikkalaisjoukkoja

Pohjois-Afganistaniin on tulossa tuhansia amerikkalaissotilaita. Joukot ovat osa presidentti Barack Obaman määräämistä 35 000 sotilaan lisäjoukoista. Yhdysvaltain joukkojen on määrä toimia osana Nato-johtoista ISAF-kriisinhallintaoperaatiota. Joukot toimivat Saksan komennossa.

Ulkomaat
Afganistanin kansallisarmeijan alokkaita harjoituksissa Mazar-I Sharifissa Pohjois-Afganistanissa.
Afganistanin kansallisarmeijan alokkaita harjoituksissa Mazar-I Sharifissa Pohjois-Afganistanissa.YLE

Prikaatinkomentaja, eversti William Burleson korostaa yhteistyötä ISAF:in, myös suomalaisten ja myös Afganistanin turvallisuusviranomaisten kanssa.

Afganistanin valtaväylä, kehätie ja muut huoltoreitit halutaan turvata myös pohjoisessa. Lisäksi tärkeää on tarjota sekä laadullista että määrällistä tukea afganistanin omille turvallisuusviranomaisille, jotta he voisivat huolehtia kapinallisongelmasta itse. Komentaja Burlesonilla on kokemusta Kosovosta ja Irakista. Myös Pohjois-Afganistanissa on, kapinallisten hallitsemia kyliä.

Joukkojen lisäys merkitsee myös lisää välikohtauksia kapinallisten kanssa.

- Pohjoisessa on kaksi pashtupesäkettä Kunduzin ympärillä ja lännessä Khormakissa ja Maimanassa. Ne ovat turvallisuushaaste, Burleson sanoo.

Hänen mukaansa tärkeintä on kuitenkin Afganistanin omien joukkojen tukeminen. Omien joukkojen koulutus on jo käynnissä muun muassa Camp Shaheenissa. Nykyisin Afganistanin kansallisarmeijan ANA:n riveissä on 90 000 sotilasta, lähivuosinen kunnianhimoinen tavoite on 130 000. Sotilaat saavat kahdeksan viikon peruskoulutuksen.

ANA:n tavoitteena on myös naisten päästäminen armeijaan. Vastaanotto ei ole yksinomaan myönteinen.

- Ei, ei, ei missään tapauksessa. Eivät naiset osaa taistella, heidän pitää olla kotona, sanoo peruskoulutukseen osallistuva alokas Muhammad Duwar.

ANA:n pitkällä marssilla uuteen vakaaseen Afganistaniin tarvitaan ulkopuolista tukea vielä hyvän tovin.

Lähteet: YLE Uutiset / Erja Tuomaala, Mazar-i-Sharif, Afganistan