1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. parkour

Parkour laittaa mutkat suoriksi

1980-luvulla Ranskassa kehitetty parkour kasvattaa suosiotaan Suomessa. Parkouraajat suorittavat liikkeitä niin, että eteneminen on mahdollisimman suoraviivaista ja sulavaa. Helpon näköinen laji vaatii hyvää lihaskuntoa ja kropanhallintaa.

Parkouraaja Tomi Koivuranta vauhdissa Rovaniemen Heinämiehentien leikkipuistossa Kuva: YLE / Maija-Liisa Juntti

Rovaniemeläinen Tomi Koivuranta on harrastanut parkouria viisi vuotta.

- Tämä on vapaamuotoinen laji, jossa ei ole sääntöjä. Lenkkarit riittävät harrastuksen aloittamiseen.

Parkouria harrastetaan yleensä kaupunkiympäristössä, mutta yhtä hyvin liikkeitä voi suorittaa metsässä. Myös leikkikentät ovat parkouraajien suosiossa. Siellä treenataan, kun pienemmät puiston käyttäjät ovat jo kotona.

- Täällä Heinämiehentien leikkikentällä telineet on aika lähellä toisiaan ja pääsee helposti yhdistämään liikkeitä ja liikkumaan paikasta toiseen. Tästä lähteekin tämän kevään ensimmäinen suora seinä, Koivuranta toteaa ja kiepauttaa itsensä kahden käden varassa seinää apua käyttäen ympäri.

Suojavarusteita ei käytetä

Lajin haastavuudesta huolimatta parkourin harrastajat eivät käytä kypärää tai suojia – ainakaan toistaiseksi. Tomi Koivuranta muistuttaa, että aloittelijan on syytä tehdä liikkeitä oman tasonsa mukaan.

- Voi aloittaa vaikka tarkkuushypyllä, jossa hypätään esimerkiksi aidalta toiselle. Kannattaa aloittaa matalalta. Leikkikentällä voi yrittää hypätä hiekkalaatikon laidalta toiselle.

Parkour on monipuolinen laji, jossa hyötyä on paitsi ketteryydestä, myös lihaskunnosta.

- Tässä lajissa kehittyy nopeasti ja harjoitteleminen on hauskaa. Lisäksi tämä on kokonaisvaltaista treeniä. Varsinkin alussa kropan lihakset on koetuksella, Koivuranta toteaa ja loikkaa vauhdilla puisen keinun yli.