Korsetti tuli takaisin

Perinteinen korsetti on tehnyt uuden tulemisen. Valmiskorsetit antavat näyttävyyttä pukeutumiseen. Mittojen mukaan tehty korsetti tukee selkää ja muokkaa vartaloa. Korsetti on myös tuttu näky poppareiden yllä.

Kotimaa
Valmis korsetti
Valmis korsettiYLE Etelä-Karjala

Etelä-Karjalan ammattiopiston opiskelija Sari Skoutti on opetellut korsetin teon.

- Ensin otetaan mitat eli rinnanympärys, ylälantio, vyötärö, alalantio sekä pituudet edestä ja takaa. Mitat ovat erittäin tärkeitä, että saadaan juuri asiakkaalle sopiva korsetti, Skoutti sanoo.

- Sitten tehdään kaava ja lähdetään kuosittamaan. Sovitusversio tehtään puuvillakankaasta. Siitä nähdään onko jokin kohta mennyt vikaan. Mistä otetaan pois tai mihin lisätään. Sen mukaan valmistetaan sitten varsinainen korsetti.

Korsettiin ei mene paljon materiaalia sillä siinä on pienet kappaleet.

- Korsettitarvikkeita ovat päälliskangas, tukikangas, vuorikangas, luut, luunauha, nyörit ja kanttinauha. Sekä muuta pientä kiinnitykseen tarvittavaa.

Lihasvoimaa luiden kanssa

Skoutti valmisti korsetin 2,5 päivässä. Hankalinta hänelle oli luiden leikkaaminen. Käytetty metalli on pitkää ja siitä leikataan sopivat palat. Kovaa, kun on niin lihasvoimia tarvitaan.

- Luita korsettiin voi laittaa asiakkaan mielen mukaan. Miten tukevan kapistuksen haluaa.

Korsetti pestään käsin. Kotikoneessa pestynä luut voivat rikkoa päälliskankaan.

Opiskeluaikana Skoutin eteen ei ole tullut tilannetta, jossa mies pyytäisi korsetin valmistusta.

- Hiljaiseksi se vetäisi.

- Sen tekeminen voisi vaatia erikoisuuksia, hän pohtii.

Alunperin aatelisnaisten pukine

Korsettia on käytetty jo lähes 350 vuotta. Aluksi se oli aatelisnaisten pukine, jolla vartalo kiristettiin tiimalasiksi. Materiaalina käytetiin yleensä kangasta sekä puisia tai luisia tukiluita. Nyöritys oli yleensä takana.

Korsettia on käytetty myös lääketieteellisistä syistä jo vuosia selkärangan ongelmiin. Se tukee vartaloa suoraksi ja suojelee selkää uusilta vaurioilta. Ne ovat yleensä paksuja ja vaatteiden alla pidettäviä. Niitä ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön.

Nykyisin korsettia käytetään yhä useammin myös pukeutumisessa. Sillä saadaan ryhtiä ja näyttävyyttä. Myös sukkahousujen pilaama naisten vartalo saadaan kohentumaan. Nykyaikaisen pukukorsetin voi ostaa kaupasta, tilata internetistä tai valmistuttaa vaatturilla. Nykyään korsetteja käyttävät mm. monet alakulttuurien edustajat, kuten esimerkiksi gootit.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala / Maarit Salivaara