Valitus viivyttää kirkon urkujen rakentamista

Hollolan seurakunnan uusi Sovituksen kirkko on urkuja vaille valmis Salpakankaalla. Seurakunta ei voinut aloittaa ajallaan urkujen rakentamista koska saksalainen urkutehdas vei hankintapäätöksen Markkinaoikeuteen, joka on nyt hylännyt valituksen.

urut
Urut kirkkosalissa.
Hollolassa puretaan ja rakennetaan urkuja. Kuvassa Salpakankaan vanhan seurakuntasalin urut, jotka uusi omistaja saa pian haltuunsa.Hollolan seurakunta

Hollolan seurakunta voi jatkaa Markkinaoikeuden mukaan hankintamenettelyä valitsemansa Urkurakentamo Veikko Virtasen kanssa.

Markkinaoikeus on hylännyt Paschen Kiel Orgelbau GmbH:n valituksen, joka esti Hollolan seurakuntaa jatkamasta urkuhankintaa. Hankintailmoituksen mukaan arvonlisäveroton hinta uruilla oli noin 450 000 euroa.

Kirkkoneuvosto teki hankintapäätöksen 19. elokuuta 2009. Syyskuun 9. päivänä seurakunta ilmoitti Markkinaoikeudelle, ettei se pane hankintapäätöstä täytäntöön ennenkuin kiista on ratkaistu.

Salpakankaan uusi Sovituksen kirkko on otettu juuri käyttöön ja sinne on muuttanut myös kirkkoherranvirasto, mutta kirkosta puuttuvat urut.

Kirkkosalissa pidetään ensimmäinen messu 2. toukokuuta ja kanttori Sinikka Pitkäsen mukaan säestyksessä joudutaan turvautumaan flyygeliin. - Urkuja salissa ei ole ja ne valmistuvat vasta vuonna 2013.

- Urut ovat soiva taideteos ja soitin rakennetaan arkkitehtonisesti ainutlaatuiseen saliin.

Hollolan seurakunnalla on "käsissään" nyt myös vanhan seurakuntasalin urut, joista on jätetty kolme tarjouspyyntöä.

-Emme ole vielä päättäneet kenelle vanhat urut myydään, mutta halukkaita ostajia on määräaikana ilmaantunut kolme, kertoo kanttori Pitkänen.