1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Turku haluaa pitää linnan arvotaulut

Turun kaupunginhallitus vaatii, että Turun linnassa vuosikymmeniä olleet kaksi arvotaulua saavat pysyä linnan seinillä. Valtion taidemuseo vei Albert Edelfeltin ja Erik Löfgrenin teokset pois linnasta vajaa viikko sitten.

Albert Edelfeltin maalaus Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista Kuva: Ateneum

Albert Edelfeltin Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista ja Erik Löfgrenin maalama Kuningas Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär vietiin Helsingin Ateneumiin. Valtion taidemuseon mukaan Turun linnassa taulut olisivat voineet vahingoittua esimerkiksi saleissa tapahtuvan ruokailun tai yleisötilaisuuksien aiheuttaman ilmankosteuden ja lämpötilan muutosten takia.

Taulut ovat olleet Turun linnassa 1960-luvulta lähtien.

Kaupunginhallitus on lähettämässä Valtion taidemuseolle kirjeen, jossa painotetaan mm. sitä, että taulujen henkilöt ja tapahtumat liittyvät tosiasiallisesti Turun ja sen linnan historiaan ja esittävät elävällä tavalla maamme menneisyyden merkkitapahtumia.

Turun kaupunginhallitus hämmästelee Valtion taidemuseon perusteluja näin merkittävässä kulttuuripoliittisessa asiassa. Hallitus toetaa, että vastaavilla perusteluilla Valtion taidemuseon pitäisi käydä keräämässä pois kaikki arvoteokset muista vastaavista esimerkiksi valtion arvokohteista, koska niissäkin syödään ja juodaan tiloissa, joissa on arvotaidetta seinillä.

Samalla Turku lupaa, että mikäli linnan turvallisuustasoa pitää parantaa, osallistuu kaupunki mielellään keskusteluun linnan valtio-omistajan kanssa tarvittavista toimenpiteistä.