Lasten dokumentti on harvinaista elokuvaherkkua

Sen tunsi siinä elokuvan aikana, että oli mukana. Ei tuntunut yhtään siltä, että olisi ollut elokuvissa. Näin totesi viidesluokkalainen Alexandra katsottuaan yhteen putkeen viisi lapsille tehtyä dokumenttielokuvaa.

elokuvat
Onni Markkanen, Alexandra Pennanen ja Iina Markkanen Jyskän koulun 5B-luokalta.
Onni Markkanen, Alexandra Pennanen ja Iina Markkanen kertoivat elokuvaelämyksen jälkeen, että dokumenteissä riittää pohdittavaa pitkäksi aikaa.YLE Keski-Suomi / Olga Saatola

Lapsille ja nuorille suunnattuja dokumenttielokuvia tehdään Suomessa valitettavan vähän. Valtakunnallista Dokkino- elokuvatapahtumaa luotsaava tuottaja Helena Mielonen sanoo, että vuosittain lyhyitä lasten ja nuorten dokumentteja valmistuu Suomessa vain kourallinen.

- Se on ihan yhden käden sormilla laskettavissa, ketkä tekee nimenomaan lapsille suunnattua dokumenttielokuvaa. Euroopassakin tuotanto on keskittynyt muutamiin maihin, Hollannissa ja Tanskassa tehdään selkeästi enemmän kuin muissa maissa, kertoo Mielonen.

Missä esitetään, kuka maksaa?

Yksi syy tarjonnan vähyyteen on hänen mukaansa jakelukanavien puute. Etenkään lyhyille dokumenttielokuville ei tahdo löytyä esityspaikkoja, vaikka kiinnostusta niitä kohtaan olisikin.

- Esitysfoorumeita ovat lähinnä erikoistapahtumat ja ehkä elokuvafestivaalien yhteydessä voi olla lapsille suunnattuja esitysarjoja. Tai sitten televisio. Mutta siihen ne sitten jääkin, kaupallista levitystoimintaa ei sinänsä ole. Ja tämä siis, kun puhutaan lyhyistä dokumenteista, pitkille lastenelokuville on sitten omat fooruminsa, Mielonen korostaa.

Elokuvan tekeminen on aina kiinni myös rahasta. Siinäkin tapauksessa, että kyse olisi lyhyestä elokuvasta.

- Rahoitus on aina haaste. Ehkä sitten, kun alkaa olla urakokemusta, lähdetään mielummin hakemaan tukea pitkälle elokuvalle. Se lyhytelokuvatuotanto ylipäätään on aika pienimuotoista, arvelee Mielonen.

Valkokangas suodattaa ennakkoluuloja

Dokkino -kiertueelle on tänä vuonna valittu yhdeksän lyhyttä dokumenttia, jotka tavalla tai toisella käsittelevät perhettä. On tarina 11 -vuotiaasta Lucasta, jonka äidit ovat lesboja ja isät homoja. On 12 -vuotias Ismay, joka asuu lastenkodissa. Yhdessä elokuvassa tavataan Tom, joka ei ole viiteen vuoteen syönyt yhtään lämmintä ateriaa, koska äiti vannoo raakaruoan nimeen.

Aiheet tuntuvat rankoilta mutta elokuva tarjoaa lapselle mahdollisuuden lähestyä vaikeitakin asioita oman kokemuksen kautta. Henkilöihin on helppo samaistua eikä pelottavaakaan asiaa tarvitse mennä karkuun, kun todellisuuden voi kohdata elokuvan päähenkilön kautta. Tai hänen kanssaan.

Jyskän koulun 5B-luokan opettaja Tuula Laaksonen toi luokkansa elokuvatapahtumaan avoimin mielin ja suurin odotuksin eikä joutunut pettymään. Hän uskoo, että elokuvista riittää puhetta vielä pitkään. Tukena aiheiden käsittelyssä on tapahtuman tuottama opetusmateriaali, johon voidaan palata omassa luokassa.

- Nyt meillä on materiaalia, jonka pohjalta voimme keskustella, voimme väitellä, voimmea hakea sitä omaa minää ja miten itse näkee asiat. Toivon myös, että oppilaat voisivat oppia arvostamaan omaa mielipidetään ja sitä, miten me eletään, Laaksonen summaa päivän antia.

Toisaalta hän uskoo, että kurkistus erilaisten perheiden elämään opettaa lapsille myös suvaitsevaisuutta.

- Toivon, että lapset oppivat arvostamaan myös toisenlaista elämäntapaa. Elämme monikulttuurisessa maailmassa ja tuntuu hirmu tyhmältä, jos pörräämme vain omissa nurkissa ja ajattelemme asioita vain yhdellä tavalla, sanoo Laaksonen.

Lähteet: YLE Keski-Suomi / Sanna Pirkkalainen