KHO piti Yhtiönkatu-päätöksen voimassa

Forssan Yhtiönkatu-kiista on saanut sinetin korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Se ei hyväksynyt Forssan kaupungin tekemää valitusta, joka liittyi Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätökseen.

Forssa
Läpiajokadun rakentamisesta kirkon ja Kalliomäen asuinalueen väliin kiistellään Forssassa.
Forssassa on jo vuosikymmeniä kiistelty läpiajokadun rakentamisesta kirkon ja Kalliomäen asuinalueen väliin.YLE / Arttu Horttanainen

Forssan kaupunki valitti taannoisesta Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä, jonka mukaan Forssan kaupunginvaltuuston hyväksymä Yhtiönkadun kaava ei täytä vaatimuksia rakennetun ympäristön ja luonnonympäristön vaalimisesta.

Korkein hallinto-oikeus jätti Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen voimaan ja siten hylkäsi Forssan kaupungin valituksen.

Uuden Yhtiönkadun on katsottu myös turmelevan Kalliomäen kulttuurihistoriallista arvoa.

Lähteet: YLE Häme