1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Blogit

Jari Tervo: Elisabet II Seksipyssy

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II on viime päivät bailannut ankarasti. Hän on juhlinut kuusikymmenvuotista hallitsijakauttaan.

Jari Tervo Kuva: Lassi Seppälä / Yle

Thamesjoella seilasi tuhat alusta, St. Paulin katedraalissa välillä hymistiin, mutta Buckinghamin palatsin edessä laulavat taas kohta Sir Paul McCartney ja Sir Elton John, jotka takaavat sen, että kyseessä on koko kansan juhlat.

Monarkioilla menee maailmalla hyvin, vaikka muka muuta väitetään. Ruotsin kuninkaan törrääminen yökerhoissa on vain pintakuohua. Kukaan ei usko vakavissaan, että Ruotsi muuttuisi lähimmän sadan vuoden aikana tasavallaksi. Eikä mikään muukaan nykyinen kuningaskunta, päinvastoin.

Monarkioita syntyy lisää. Pohjois-Korean Kim Il-Sungin, hänen poikansa Kim Jong-ilin ja hänen pojanpoikansa Kim Jong-unin johtama valtio on kommunistinen monarkia, mutta monarkia kuitenkin. Näin ne monarkiat syntyvät. Valtionpään määräävät geenit, eivät äänet. Nykyisin vakiintuneitten kuningashuoneitten taipaleitten alkuhetket eivät ole olleet kunniakkaampia kuin pohjoiskorealainen mielivalta.

Koska Pohjois-Korean johtaja kutsutaan lounastamaan Englannin monarkin kanssa samaan pöytään? Kyllä sinne vielä yksi tyranni mahtuu vertailemaan sortometodeja Swazimaan Mswati III:n ja Bahrainin Hamad bin Isa al-Khalifan kanssa. Hehän lounastivat Elisabetin kanssa timanttijuhlilla.

Kolmekymmentäviisi vuotta sitten punk-yhtye Sex Pistols juhlisti Elisabet II:n kahtakymmentäviittä vuotta vallassa julkaisemalla singlen God Save The Queen. Englannin kansallislaulu on samanniminen, mutta Sex Pistols teki Johnny Rottenin (Jussi Mätä) johdolla ronskimmat sanat.

Näin hurjaa oli punk. Tehdään saatana mitä vaan minkä äiti sallii.

”God Save The Queen, she ain’t no human being”, Johnny Rotten lauloi eli ”Jumala Kuningatarta suojelkoon / se ei oo ihminen.” Sex Pistolsin basisti hannasi singlen levyttämistä vastaan sen vuoksi, että hänen äitinsä ei pitänyt sanoituksesta. Näin hurjaa oli punk. Tehdään saatana mitä vaan minkä äiti sallii.

Basistin mielipide jyrättiin ja laulu levytettiin. Sitä paitsi Johnny Rotten oli aivan oikeassa Elisabetin kuulumattomuudesta ihmisrotuun. Kuningatar ei ole ihminen, hän on instituutio.

Kun näkee Englannin kuningashuoneen jäseniä treenaamassa tiukkaa ylähuultaan julkisissa tilanteissa tulee kyllä väistämättä mieleen, että noitten kaikkien täytyy olla instituutioita. Jumala siunatkoon hullua paraatianne, Johnny Rotten huusi vuonna 1977 ja jotenkin sekin sopi eiliseen, kun katseli BBC:n suoraa lähetystä Thamesilta.

Kansan, nuorison ja tai muuten vaan toisinajattelevien mielipiteet eivät ole häirinneet Elisabetin juhlia. Hän on saarivaltion kallispalkkaisin kaupparatsu ja arviot hänen omaisuudestaan vaihtelevat 50 miljoonasta punnasta muutamaan miljardiin puntaan. Arviot vaihtelevat, koska ei ole aivan varmaa, mitä omistaa Elisabet ja mitä valtio. Tämä tahtoo olla se ikävä puoli monarkioissa. Veronmaksaja törmää omassa taskussaan aina aatelisen käteen. Kun se vilkuttaa kansalle, siinä on juuri viety seteli.

”Me ollaan kukkia roskakorissa”, Johnny Rotten lauloi vaatiessaan Jumalan suojelusta kuningattarelle.

Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija