Tutkija: Tiitisen listan merkitystä suurenneltu

Jyväskylän yliopiston yleisen historian tutkija Anssi Halmesvirta pitää Tiitisen listan historiallista merkitystä vähäpätöisenä. Halmesvirran mukaan listan merkitys lähihistorian tutkimuksessa on vähäinen, sillä listan perusteella on mahdotonta sanoa, onko listatut todella toimineett Suomen etujen vastaisesti.

Tiitisen lista
Suojelupoliisin kyltti ovessa.
YLE

Anssi Halmesvirta ei ollut yllättynyt korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä. Hän pitää oikeuden päätöstä odotettuna.

- Kysymyksessä on lista epäillyistä yhteyksistä Stasiin. Mikäli jotain rikollista olisi tapahtunut, olisivat listalla olijat tuotu oikeuden eteen. Näin ei ole tapahtunut, joten en näe sillä listalla juurikaan arvoa tältä kannalta, Halmesvirta pohtii.

Halmesvirran mukaan lista ei olisi tuonut juurikaan uutta Suomen lähihistorian tutkimukseen. Tutkijan mukaan listan julkistamisesta olisi saattanut syntyä hyötyjä enemmän vahinkoa.

- Suuri osa listatuista on edesmenneitä. Heistä olisi saatu tietoa, että heitä on vain epäilty. Tällaisen epäilyksen varjon heittäminen on yksinkertaisesi vain vahingollista.

Listan merkitystä paisutettu

Tiitisen listaa on vatvottu julkisuudessa vuosia. Halmesvirran mukaan listasta on tullut itseään suurempi ilmiö, jonka merkitystä on suurenneltu.

- Voin yhtyä näkemyksiin, joiden mukaan listan julkistaminen olisi aiheuttanut julkisia oikeusmurhia. Semminkin kun yleisö ei välttämättä tiedä listan alkuperäistä merkitystä, eli sitä, että listalla on vain epäiltyjen nimiä, ei syyllisiä. Paljon melua tyhjästä, Halmesvirta sanoo.

- Toki tämä osoittaa, että edelleen historiassamme on edelleen kipeitä kohtia, ja toisaalta, että odotetaan paljastusten parantavan traumoja. Henkilökohtaisesti en usko, että listan julkistaminen voisi auttaa näiden kipupisteiden parantamisessa. Pikemminkin se voisi nostaa epämääräistä hysteriaa.

Halmesvirran mukaan suomettumisen ajan tutkimuksen suunta pitää olla Moskovassa.

- Koko operaatiota ohjattiin Moskovasta. Nyt Moskovan arkistot ovat kiinni, mutta ajan myötä nekin aukeavat. Ja siellä se paise on.

Lähteet: Yle Keski-Suomi / Matti Keränen