1. yle.fi
  2. Uutiset

Bangkokissa ulkonaliikkumiskielto - tv-kanavat valvontaan

Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa on nyt ulkonaliikkumiskielto, joka on voimassa huomisaamuun kello kuuteen paikallista aikaa. Määräys koskee myös yli kahtakymmentä maakuntaa maan pohjois- ja koillisosassa. Thaimaan hallitus on määrännyt tv-asemat lähettämään vain hallituksen hyväksymää ohjelmaa.

Ulkomaat
Suurpalon sankat savut nousevat korkealle pilvenpiirtäjien yläpuolelle.

Öisestä ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta ulkomaalaiset turistit ja thaimaalaiset matkailijat saavat mennä Bangkokin lentokentille, sanoo hallituksen tiedottaja. Liikkujilla on kuitenkin oltava mukanaan passi tai matkalippu todisteena.

Hallituksen vastaiset mielenosoittajat sytyttivät päivällä tuleen Bangkokin keskustassa 27 suurta rakennusta, muun muassa tv-aseman, pörssirakennuksen ja kaupungin toiseksi suurimman ostoskeskuksen Central Worldin. Bangkokin pörssi pysyy suljettuna ainakin torstain ja perjantain.

Lähes tuhat sotilasta ja poliisia suojaa palomiehiä, jotka yön tunteina yrittävät sammuttaa Central Worldin kauppakeskusta.

Keskiviikon mellakoissa kuolleiden määrä on noussut, kun viranomaiset ovat päässeet ulkonaliikkumiskiellon turvin liikkumaan turvallisemmin. Eräästä temppelistä on silminnäkijöiden mukaan löydetty kuusi kuollutta. Tämä nostaisi keskiviikon uhrien määrän jo kahteentoista.

Armeijan mukaan tilanne on sen hallinnassa. Kapinallisten punapaitojen johtajista seitsemän on antautunut.

Pääministeri Abhisit Vejjajiva sanoi tv-puheessa illalla, että hän uskoo paluun rauhaan olevan nyt lähellä.

Armeijan joukot tunkeutuivat keskiviikkoaamuna panssariajoneuvojen tukemina mielenosoittajien valtaamalle alueelle, kun hallitus antoi siihen luvan.

Kapinalliset hyökkäsivät keskiviikkona maan koillisosassa kolmen kaupungin hallintorakennuksiin ja sytyttivät kaupungintalot tuleen. Tuhoja syntyi muun muassa Udon Thanin ja Khon Kaenin kaupungeissa.

Syrjäytetty entinen pääministeri Thaksin Shinawatra arveli päivällä, että mielenosoitukset voivat muuttua maanlaajuiseksi sissisodaksi, jos hallituksen vastustajien mielipiteet nujerretaan liian kovin ottein.

Lähteet: AP, Reuters, AFP

Lue seuraavaksi