Hyppää sisältöön

Senaatintorin rock-konsertti sai luvan

Kiistelty konsertti Helsingin Senaatintorilla voidaan järjestää kesäkuussa. Helsingin yleisten töiden lautakunta hyväksyi illansuussa yksimielisesti torille suunnitellun konsertin.

Senaatintori. Kuva: YLE/ Marika Ahonen

Kaupunki vuokraa torin noin 7 400 eurolla indierockbändi Arcade Firen konserttia varten.

Konsertti on herättänyt melkoisen keskustelun siitä, mitä Senaatintorilla voi järjestää.

Yleisten töiden lautakunta kirjoitti päätökseen lisäyksen, jonka mukaan kyse ei ole ennakkopäätöksestä. Nyt haetaan kokemuksia siitä, miten kaupunki voi järjestää erilaisia tilaisuuksia.

Lautakunta haluaa myös päästä eroon eri virastojen kissanhännänvedosta ja keskittää päätöksenteon tapahtumista yhdelle virastolle.

Liput Arcade Firen keikalle tulevat myyntiin huomenna torstaina Lippupisteessä, Tiketissä ja Menolipussa. Lippuja tulee myyntiin yhteensä 4 500 kappaletta.

Konsertin lippujen piti tulla myyntiin jo maanantaina, mutta lipunmyyntiä on lykättiin päätöksen viivästymisen takia.