Rasistista musiikkia levittäneelle vaaditaan sakkorangaistusta

Kouvolalaiselle 43-vuotiaalle miehelle luettiin tänään Kouvolan käräjäoikeudessa syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Kuva: YLE / Jani Aarnio

Syytteen mukaan mies oli myynyt niin sanottua White Power -musiikkia internetissä. Syyttäjä vaatii miehelle noin 60 päiväsakon suuruista sakkorangaistusta.

- Saksasta poliisi on ottanut yhteyttä suomalaisiin poliisiviranomaisiin ja sitä kautta tämä tutkinta on käynnistynyt, kertoo kihlakunnansyyttäjä Perttu Könönen.

Vastaaja on myöntänyt esitutkinnassa tietävänsä materiaalin sisällön. Nyt hän kuitenkin kiistää asian.

- Sen uskottavuutta nyt sitten oikeus jäi harkitsemaan. Itse en pidä uskottavana, koska kyseessä on henkilö, joka tuntee tämän musiikkityylin. Hän on itsekin myöntänyt ja tiennyt, että musiikki on kantaaottavaa. Siellä on muun muassa tapettu tuomari kannessa ja muuta hyvin väkivaltaisen näköistä kuvausta ja sanoituksiakin on ollut levyjen kansissa. Kyllä niistä pitää tehdä johtopäätöksiä, ennen kuin henkilö lähtee levyjä myymään, sanoo kihlakunnansyyttäjä Könönen.

Puolustuksen mukaan syytetty ei ole kieliongelmista johtuen ymmärtänyt kaikilta osin myymänsä materiaalin sisältöä. Sanoitukset olivat englannin ja saksan kielisiä. Kyseessä on noin 150 vuosina 2006 ja 2007 myytyä tallennetta, joista syyte nostettiin runsaan 30 tallenteen osalta.

Käräjäoikeus antaa tuomion asiasta kansliapäätöksenä ensi viikolla.