1. yle.fi
  2. Uutiset

Taidemuseo Emma saa lisätiloja

Espoon taidemuseolle on tarkoitus rakentaa noin 3 000 neliön lisärakennus. Lisärakennus tulisi niin sanotulle Ahertajankulman tontille Tapiolaan.

kulttuuri
Ari Karttunen / EMMA

Emman museonjohtajan Markku Valkosen mukaan nyt ollaan siinä vaiheessa, että tekeillä on kaavamuutos nykyisen museon naapurissa sijaitsevalle tonttikokonaisuudelle.

– Jos kaavamuutos menee eteenpäin kuten toivotaan, niin voisi ajatella, että rakentamisessa noin viiden vuoden aikataulu olisi realistinen, arvioi Valkonen.

Valkosen mukaan lisärakennus keskittyisi taideteollisuuteen. Työnimellä Wirkkala-akatemia tunnettu uusi rakennus poistaisi myös taidemuseon varastopulan.

Varastotilasta pulaa

Emman kokoelmat ovat lisääntyneet nopeaa tahtia ja etenkin varastotilasta on ruvennut olemaan pulaa. Vähän aikaa sitten Emma sai suojiinsa toimitusjohtaja Kyösti Kakkoselta laajan suomalaisen grafiikan kokoelman.

700 teoksen joukossa on useita uniikkiteoksia. Esimerkiksi taiteilija Outi Heiskaselta on 10 grafiikkavedosta.

Emmassa on jo ennestään Kakkosen taidekokoelma, joka käsittää lähes 30 veistosta ja maalausta.

Emman peruskokoelma on Saastamoisen säätiön noin 2 000 teoksen taidekokoelma. Lisäksi museolla on parisen tuhatta teosta eri kokoelmissa.

Lähteet: YLE Helsinki

Lue seuraavaksi