Yhteys-ryhmä tuo näytille muun muassa turvetaidetta

Monitaiteellinen Yhteys-ryhmä avaa kesänäyttelyn tiistaina Ilmajoen Herralassa. Näyttelyssä on mukana muun muassa kantaaottavaa taidetta, ympäristötaidetta, turvetaidetta ja räiskyviä öljyväritöitä.

turve
Tiina Kemppaisen työ.
Tiina Kemppaisen työ.YLE / Arja Kangas

Yhteys-ryhmän tämän kesän näyttelyavajaisiin on luvassa muun muuassa performanssiesityksiä. Yhteys-ryhmä perustettiin vuonan 1998 vastapainoksi Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin keskittyneelle taidepolitiikalle. Ryhmän yhteisnäyttelyitä on ollut jo liki 20. Ryhmä on nyt toisen kerran esillä Ilmajoella.

- Olemme poikkitaiteellinen ryhmä. Meistä monet ovat sekä kirjailijoita että kuvataiteilijoita tai muusikkoja ja kuvataiteilijoita, kertoo runoilija ja kuvataiteilija Keijo Nevaranta.

Esimerkiksi Kari Kärkiluomalta on näyttelyssä ydinvoimavastaisia töitä, Papu Pirtolalta turpeella kehystettyjä valokuvia, Petri Louesteelta soitinkokeiluja ja Tiina Kemppaiselta värikylläisiä ja monipolvisia maalauksia.

Näytely on auki Ilmajoen Herralassa kesäkuun 23. päivään asti.