1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sirkus

Sirkus kiertää Suomea kymmenen tuhatta kilometriä

Suomen kansallissirkukseksi itseään tituleeraava sirkus Sirkus Finlandia on saapunut kiertueellaan Meri-Lappiin. Esityksissä nähdään muun muassa klovneja, poneja, vinttikoiria ja lentävä trapetsiryhmä.

sirkus
Sirkus Finlandia asettui Kemissä Pajarinrannan kentälle.
Sirkus Finlandia taittaa matkaa kymmenien autojen ja vaunujen kolonnana. Perillä näytöspaikkakunnalla alkaa hurja hulina teltan pystyttämisessä.Sami Hoppula / YLE

Kymmenen tuhannen kilometrin sirkuskiertueen mukana matkaa tänä kesänä myös saksalainen ääniteknikko Phillip Kaiser. Kaiser lähti tänä vuonna Suomeen Sirkus Finlandian mukaan yhdessä tyttöystävänsä kanssa, joka toimii niinikään sirkuksessa - eläintenkouluttajana.

He ovat kiertäneet yhdessä sirkuksissa ympäri Saksaa ja aloittivat harjoitukset Sirkus Finlandiassa huhtikuussa. Kaiser pitää kiertue-elämästä, sillä siinä näkee ja oppii jatkuvasti jotain uutta.

Hänen mukaansa raskas kiertäminen ei kuitenkaan sovi kaikille.

- Kylminä, tuulisina tai sateisina ilmoina työskentely voi olla välillä haastavaa. Saa olla todella kiitollinen, että saa kiertää tyttöystävänsä kanssa niin yksinäisyys ei pääse yllättämään, Kaiser kiittelee.

Kaiser ja muu sirkusväki ovat aloittaneet kesän kiertueensa Karjaalta ja kulkevat syksyyn mennessä 122 paikkakunnan ja 250 esityksen kautta Helsinkiin. Meri-Lapissa kiertue pysähtyy Kemin lisäksi Torniossa 2.6. ja Tervolassa 3.6..

Lähteet: YLE Perämeri

Lue seuraavaksi