1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tennis

Tennisfani uskoo yhä Niemiseen

Liikuntaneuvos, majuri Risto H. Luukkanen on maamme johtavia tennisfaneja. Hän on tehnyt matkoja kansainvälisiin tennisturnauksiin yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Luukkanen uskoo yhä, että Jarkko Nieminen nousee maailman huippupelaajien joukkoon.

tennis
Roger Federer ja Risto H. Luukkanen
Roger Federer ja Risto H. LuukkanenRIsto H. Luukkasen arkisto

Risto H. Luukkanen on se mies, joka usein näkyy tv-lähetyksissä kannustamassa Jarkko Niemistä punainen takki päällä ja Suomen lippu kädessä. Luukkanen seuraa kuitenkin tennistä muutenkin. Espanjan Rafael Nadal ansaitsi voittonsa Robin Söderlingistä Ranskan avointen loppuottelussa.

- Rafa hallitsi kenttää täydellisesti ja Robin Söderlingkään ei pelannut parasta otteluaan näissä kisoissa. En ole mikään intohimoinen Rafa-fani, mutta voitto meni oikealle pelaajalle, pohtii Luukkanen.

Risto H. Luukkanen kannattaa monia pelaajia, mutta Jarkon ohella hänen ykkössuosikkinsa on sveitsiläinen Roger Federer.

- Federer on erittäin ystävällinen. Kun pyysin Wimbledonissa häntä samaan kuvaan kanssani, hän halusi pitää Suomen lippua omassa kädessään. Yleensähän lippu on minun kädessäni.

Nieminen passivoitui Ranskassa

Luukkanen oli sunnuntaina päättyneissä Ranskan avoimissa paikan päällä. Hän kannusti ryhmineen Jarkkoa, kun tämä pelasi Andy Roddickia vastaan. Jarkolla oli saumat ottelun voittoon.

- Jarkko pelasi hyvin toisen ja kolmannen erän ja hänellä oli avaimet voittoon ja monta tilaisuutta kääntää ottelu voitokseen. Ehkä tässä on se, mikä vaivaa muitakin suomalaisia urheilijoita. Kun johdetaan, passivoidutaan. Suomen jääkiekkomaajoukkuekin voi johtaa Ruotsia vastaan 5 - 1, mutta lopulta Ruotsi voittaa ottelun 6 -5.

Tunnelmat suomalaisryhmässä ovat yleensä melko apeat, kun tappio tulee. Luukkanen valaa kuitenkin uskoa tappion hetkelläkin.

- Tappion pitäisi opettaa enemmän kuin voitto. Itse olen vakuuttunut, että Jarkko nousee tästä vielä. Jarkon isänkin mielestä Jarkon peli on kunnossa. Roddickia vastaan hänellä oli huono tuurikin joissakin palloissa.

Niemisen ruohokentillä pelattava kausi alkaa tällä viikolla Hallen turnauksessa. Vastaan tulee Roger Federer ensimmäisellä kierroksella. Luukkanen uskoo silti, että Jarkolla on mahdollisuuksia.

- Federer on saavuttanut ruohoalustalla 72 voittoa ja yhden tappion. Jos nyt Hallessa tulisi sitten se toinen tappio.

Tennis on parasta paikan päällä

Risto H. Luukkanen vie väkeä turnauksiin siksi, että haluaa madaltaa kynnystä lähteä katsomaan tennistä. Turnauksiin esimerkiksi Wimbledoniin on myös vaikeaa saada lippuja. Luukkanen on saanut kasvatettua lippukiintiöitä - tänä vuonna 32 henkilöä on lähdössä Wimbledoniin.

- Haluan antaa tavalliselle suomalaiselle mahdollisuuden seurata tennistä paikan päällä ja kannustaa Jarkkoa. Onhan se selvä, että jos Suomen liput liehuvat ja Hyvä Jarkko -huudot kaikuvat, kyllä se Jarkollekin luo tunnelmaa.

Wimbledon on ykkönen

Risto H. Luukkanen on käynyt yli kuusikymmentä kertaa grand slam -turnauksissa eli Australian, Ranskan ja Yhdysvaltain avoimissa ja Wimbledonissa. Rakkain turnaus hänelle on kuitenkin Wimbledon.

- Tänä vuonna menen 35. kertaa Wimbledoniin ja se on ollut minulle kuin toinen koti. Australia on tullut myös tärkeäksi paikaksi. Minulla on tuttu perhe, jonka kanssa teen yhteistyötä siellä.

Turnausten välillä rentoudutaan Naantalissa

Risto H. Luukkanen on tuttu hahmo Varsinais-Suomessa. Hän löysi vaimonsakin Naantalin Luonnonmaalta, ja nyt heillä on kesähuvila Naantalissa. Luukkanen lupaa, että virtaa riittää jatkaa tenniksen seuraamista myös Niemisen uran jälkeen.

- Tapasin juuri Ranskassa Henri ja Micke Kontisen isän ja hänen haaveensa on, että molemmat pojat ovat kympin joukossa ja Suomi voittaa maailmanlohkon tenniksen Davis Cupissa. Toivon olevani silloin katsomossa eli kyllä nämä matkat jatkuvat.

Lähteet: YLE Turku / Minna Rosvall

Lue seuraavaksi