Nuorille kuskeille päihdeopetusta autokoulussa

Liikennekoulu Movia ja ennaltaehkäisevää päihdetyötä tekevä Irti Huumeista ry ovat käynnistäneet yhteistyön, jossa päihdeopetus sisältyy osana autokouluopintoihin. Nyt opetus on alkamassa myös Jyväskylässä.

ajo-opetus
Kaksi naista autossa katsoo peruutuspeileihin.
YLE / Keski-Suomi

Tähän saakka opetusta on annettu pääkaupunkiseudulla ja Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tänään luento järjestetään ensimmäistä kertaa myös Jyväskylässä.

Opetuksen toteuttaa Irti Huumeista ry. Koulutusvastaava Minna Hakasaari kertoo, että tavoitteena saada nuoret pohtimaan omaa suhdettaan päihteisiin ja liikenteeseen. Alkoholin ohella esiin nostetaan myös huumeet.

- Tilastojen ja tuoreiden tutkimustietojen mukaan nuoret suhtautuvat myönteisesti kannabikseen. Se on ennaltaehkäisevän päihdetyön suuri huolenaihe.

Käytännössä koulutus toteutuu luentomuotoisena, shokkimateriaalia ei ole Hakasaaren mukaan luvassa.

- Olemme laatineet kyselykaavakkeen, jossa nuoret pääsevät erilaisten väitteiden avulla pohtimaan suhdettaan päihteisiin. Tavoitteemme on synnyttää keskustelua. Me emme niinkään tuo tietoa päihteistä ja niiden vaikutuksista, sillä tämän päivän nuoret tuntevat päihteet hyvin.

Movian toimitusjohtaja Riku Ryödi kertoo, että autokoulun kautta päihdekoulutus tavoittaa ison osan nuoria. Ajokortin saavista valtaosa on alle 25-vuotiaita. Vuonna 2008 myönnettiin noin 70 000 henkilö- ja kuorma-autokorttia ja lähes 6000 moottoripyöräkorttia.

Lähteet: YLE Keski-Suomi