Carelicum sulkee ovensa remontin takia

Kulttuuri- ja matkailukeskus Carelicum uusi perusteellisesti kasvonsa ensi syksynä Joensuussa. Elokuun puolivälissä käynnistyvän remontin takia Pohjois-Karjalan museo, Mukulakatu, Carelicum-kahvila ja auditorio ovat suljettuina vuoden loppuun saakka.

remontti
Tauluja Carelicumin seinillä.
YLE / Heikki Haapalainen

Joensuun palvelut, lipunmyynti ja Karelia-Expert jatkavat toimintaansa syyskaudellakin, mutta niille etsitään välikaiset tilat toisaalta rakennuksesta. Kaksitoista vuotta torin reunalla toimineen Carelicumin muutostöiden suunnittelijat on valittu. Kesän aikana kilpailutetaan uudistustöiden urakointi ja valosuunnittelu.

Remontissa tehdään esimerkiksi museon vaihtuville näyttelyille nykyistä toimivammat tilat. Myös museon perusnäyttelyä uusitaan. Korjausten kustannusarvio on yli 400 000 euroa.

EU-rahoitteista uudistusurakkaa varten on perustettu Pohjois-Karjalan historiamatkailun vierailijakeskushanke. Projektipäällikkö Helena Parviainen kertoo, että osa uudistustöistä on jo tehty kevään aikana.

- Nyt päästään kunnolla suunnittelutöihin käsiksi ja rahaakin alkaa palaa. Tavoite on, että remontin jälkeen keskus palvelee entistä paremmin kaikkia kävijöitä, niin lipun ostajia, matkailijoita kuin museovieraitakin, Parviainen sanoo.

Carelicum viettää syntymäpäiviään torstaina nukketeatteritapahtuman merkeissä. Kulttuuri- ja matkailukeskus perustettiin entisen Pohjois-Karjalan Säästöpankin tiloihin vuonna 1998.

Lähteet: Yle Pohjois-Karjala