1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hääpäivät

Hääpäivä Uneton48-finaalissa

Oululaisen tuotantoryhmä Perhekerhon teos Hääpäivä on ehdolla lyhytelokuvakilpailu Uneton48 voittajaksi. Kilpailussa piti tehdä lyhytelokuva 48 tunnissa eli käsikirjoittaa, kuvata, äänittää, leikata ja juosta palautuspisteeseen.

hääpäivät
Katastrofielokuva Hääpäivä valmistui kilpailun sääntöjen mukaisesti 48 tunnissa.
YLE

Lisäksi Hääpäivä on ehdolla erikoipalkinnon saajaksi parhaasta leikkauksesta ja parhaasta äänisuunnittelusta/musiikista.

Finaalissa voitosta kamppailee kymmenen joukkuetta eri puolelta Suomea. Finalistielokuvat ovat katsottavissa ja äänestettävissä Uneton48-sivustolla. Yleisöäänestyksen tulos ja tuomariston valinnat vaikuttavat voittajan valintaan 50-50.

Tänä vuonna Uneton48-kilpailun tehtävänantoon kuului käsikirjoittaa elokuvaan kohtaus, jossa tupakointi korvataan jollakin muulla toiminnolla. Tästä syntyi monia mielenkiintoisia ratkaisuja nokkahuilun soitosta virkkaukseen ja tomaatin syömisestä venyttelyyn. Kaiken kaikkiaan Suomen Syöpäyhdistyksen kanssa ideoitu tehtävä tuotti myös visuaalisesti mielenkiintoisempia elokuvia.

Uneton48 finaalitapahtuma järjestetään perjantaina 18.6 Aalto-yliopiston Mediakeskus Lumessa klo 17 alkaen. Finaalitapahtuman ohjelmassa on muun muassa finaalinäytös, palkintojenjako, pitchauskilpailu ja livemusiikkia.

Kilpailu järjestetään Suomessa nyt toista kertaa. Vastaavia kilpailuita on järjestetty jo yli 15 maassa.

Lähteet: YLE Oulu

Lue seuraavaksi