Joensuu on tuttu paikka Tivoli Sariolalle

Joensuun Laulurinteellä riittää vilskettä ja riemun kiljahduksia kun Tivoli Sariola on saapunut kaupunkiin. Jo toista viikkoa Joensuussa viettävä tivoli on jokakesäisellä kiertueellaan. Huhtikuussa alkanutta kiertuetta on varjostanut alkukesän sateinen ja kylmä sää.

Tivolit
Akrobaatti kävelee maailmanpyörän päällä.
Liisa Koivisto / Yle

JoensuuYli 120 vuotta vanha Tivoli Sariola rantautui Joensuuhun viime keskiviikkona. Tivolinjohtaja Tapio Sariolan mukaan Joensuun Laulurinne on erityisen mukava paikka tivolille niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin puolesta.

- Hyvä täällä on olla, ihan kuin omassa pesässä. Ihmiset löytävät paikalle ja tulevatkin tänne hyvin mielellään. Henkilökuntakin pystyy rauhoittumaan nurmikentällä ihan eri tavalla, kuin jos oltaisiin keskemmällä kaupungin vilkasta liikennettä, kertoo Sariola.

Joensuu on tullut Sariolalle tutuksi vuosien varrella.

- Joensuussa ollaan oltu jo pitkän aikaa. Itse olen neljännen polven yrittäjä ja lapset viidennestä polvesta, ja nytkin kiertueella on perheestä mukana lapsia jopa kuudennesta polvesta asti. Ensimmäistä kertaa kaupunkiin ollaan tultu varmaan ennen sotia 1900-luvun alussa. Maakuntamuseosta varmaan voisi löytyä siitä lisää tietoa.

Kylmät säät vaikeuttaneet kiertuetta

Vaikka tiistaina tivolissa aurinko paistoikin, niin kiertuetta on varjostanut sateinen ja kylmä sää.

-Jos pitää kuvailla, niin voisi sanoa, että vilua ja nälkää ollaan kärsitty. Alkukiertue on ollut vaikea kelien takia. Esimerkiksi viime lauantaina tivoli oli auki vain kaksi tuntia, kun jouduimme sulkemaan kaatosateen takia. Toivotaan kuitenkin että säät lämpenisivät, vaikka niinhän sitä sanotaan, että Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, Sariola naurahtaa.

Ongelmia uutuuslaitteen kanssa

Kesän kiertueelle tivoli on saanut myös Italiasta asti hankitun uutuuslaitteen Sariola-Towerin. Laitteen kanssa on kuitenkin ollut ongelmia, eivätkä joensuulaiset ole esimerkiksi päässeet laittetta kokeilemaan.

- Nyt se on valitettavasti poissa käytössä, koska uusien laitteiden kanssa on aina fiksaamista. Kyse on kuitenkin turvallisuudesta ja koska laite tulee Italiasta on Suomen keliolosuhteet otettava huomioon ja asennettava laite toimimaan meidän olosuhteille sopivaksi. Suurin ongelma tässä oli kun laite tuli myöhässä. Nyt lähinnä tietokonetta pitäisi asentaa ja laitteen liikkumista säätää. Ensiviikon keskiviikkona on italiasta tulossa teknikko, joka fiksaa ja laittaa sen kuntoon.

Huvia koko perheelle

Tivoli Sariolassa on tänä kesänä tarjolla laitteiden lisäksi muun muassa akrobatia-esityksiä maailmanpyörän päällä ja nukketeatteriesityksiä yli satavuotiailla nukeilla.

- Tärkein tehtävämme on saada koko perhe viihtymään. Tivolin tullessa kaupunkiin monet vanhemmat haluavat antaa lapsille laatuaikaa ja siksi yritämme ottaa palautteet huomioon ja satsata lapsiin. Kun vanhemmat ja lapset sitten lähtevät tivolista hymyillen, on se paras kiitos työllemme, kertoo Tapio Sariola.

Tiistaina tivolissa kävivät myös Jarel ja Tommi. Pojille tivolireissu ei suinkaan ollut tälle kesälle ensimmäinen.

- Kiva päivä on ollut, ja toista kertaa ollaan jo täällä. Muutamissa laitteissa ollaan jo käyty, mutta vielä mennään moneen montakymmentä kertaa, kertoo Jarel.

Poikien lempilaitteet löytyvät tivolin hurjimmista.

-Kivoimpia ovat ne jotka pyörivät tehokkaasti. Ja sitten syödään jäätelöä ja popkornia myöhemmin kun tulee nälkä, Jarel toteaa.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Liisa Koivisto