Ympäristövaliokunta hylkäisi ydinvoimaluvat

Eduskunnan ympäristövaliokunta hylkäisi molemmat luvat ydinvoiman lisärakentamiseksi. Ympäristövaliokunta äänesti hylkäävistä lausunnoista äänin 9 - 8. Valiokunnan puheenjohtajan Susanna Huovisen (sd.) ja vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan päätös tulee näkymään lisärakentamisen jatkokäsittelyssä.

ydinenergia

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Susanna Huovinen (sd.) sanoo, että hylkäyksillä on vertauskuvallinen arvo ydinvoiman lisärakentamisen päätösprosessissa. Huovisen mukaan päätös osoittaa, että eduskunta ei ole asiasta yksimielinen.

Hallitusrintamasta keskustan Antti Kaikkonen, ympäristövaliokunnan jäsen, on samoilla linjoilla.

- Sillä on signaalimerkitys kuitenkin. Ympäristövaliokunta, joka ympäristön kannalta asioita katsoo, halusi tämän mielipiteensä esille tuoda.

Yhden luvan kannattajia esiin

Ympäristövaliokunnan äänestyksissä tuli esiin myös yhden lisäluvan kannattajia. SDP:n kansanedustaja Merja Kuusisto kannattaa Fennovoiman lupaa, mutta vastustaa lupaa Teollisuuden Voimalle.

- Aluepolitiikka on tietysti yhtenä osasyynä. Ja myös Fennovoiman laaja omistuspohja. Siellä on yli 60 pientä sähkölaitosta. Ne joutuvat hirveän paljon turvautumaan pörssisähköön, mikä on kallista. Haluan, että heillä on mahdollisuus myös oman ydinvoiman tuottamiseen.

Tuusulalaisen Kuusiston lähikunnissa ja omassa vaalipiirissä Keravalla, Nurmijärvellä ja Mäntsälässä on pieni energiayhtiö.Uusmaalaisena Kuusisto kuitenkin toivoo hallituksen lupalistalta pudottamalle Fortumille lupaa ensi vaalikaudella.

SDP:n Pauliina Viitamies sen sijaan kannattaa lupaa Teollisuuden Voimalle, mutta vastustaa Fennovoiman lupaa.

Keskustan puoluekokous puolsi sunnuntaina äänestyksen jälkeen ydinvoimaa. Tuore varapuheenjohtaja Timo Kaunisto äänestää kuitenkin lisävoimaloita vastaan.

- Keskustan kentällä tämä on arvokysymys ja valintakysymys juuri niiden arvojen pohjalta. Tässä voidaan vedota molempiin suuntiin. Varmasti meille kaikille on tärkeintä uusiutuvan energian voimakas lisääminen.

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan Susanna Huovisen arvio oman valiokuntansa ja perusteellisen eduskuntakäsittelyn merkitysestä on turhan vaatimaton.

- Ympäristövaliokunta on talousvaliokunnan ohella toinen valiokunta, joissa päätöksiin on perehdytty syvällisessä ja laajassa käsittelyssä.Talousvaliokunnan on otettava ympäristövaliokunnan perusteellinen, 40-sivuinen mietintö vakavasti, Niinistö sanoo.

Niinistön mielestä todistustaakka on nyt ydinvoiman kannattajilla.

Eri arvioiden ja kyselyiden perusteella talousvaliokunta, jolle ympäristövaliokunta antoi lausuntonsa sekä eduskunnan suuri sali kannattavat ydinvoiman lisärakentamista. Todennäköisempää onkin, että eduskunta myöntää molemmat ydinvoimalaluvat juhannuksen jälkeen kuin hylkää hakemukset.

Vastaan ja puolesta

Ympäristövaliokunnassa molempia voimalalupia vastustivat valiokunnan puheenjohtaja Susanna Huovinen (sd.), Satu Taiveaho (sd.), Pentti Tiusanen (vas.), Kari Kärkkäinen (kd.), Antti Kaikkonen (kesk.), Timo Kaunisto (kesk.), Christina Gestrin (rkp.) sekä Timo Juurikkala (vihr.).

Molempia lupia ympäristövaliokunnassa kannattivat Sanna Perkiö (kok.), Timo Heinonen (kok.), Tapani Mäkinen (kok.), Anne-Mari Virolainen (kok.), Timo Korhonen (kesk.), Markku Laukkanen (kesk.) sekä Janne Seurujärvi (kesk.).

Lähteet: YLE Uutiset