Kuolemaan tuomitut norjalaiset anovat armoa Afrikassa

Kaksi kuolemaan tuomittua norjalaista entistä sotilasta pyytävät Kongon demokraattisen tasavallan presidentiltä armahdusta. Miehet tuomittiin Kisanganin kaupungissa murhasta ja vakoilusta. Miehet itse sanovat olevansa syyttömiä.

Ulkomaat
Joshua French ja Tjostolv Moland
Norjalaiset Joshua French (vas.) ja Tjostolv Moland istuivat kongolaisessa tuomioistuimessa KisanganissaVegard Vatn / EPA

Tuomitut ilmaisevat armahdustoiveensa presidentti Joseph Kabilalle lähettämässään kirjeessä.

- Olemme lähettäneet armonpyynnön viitaten heidän poikkeuksellisen rankkoihin vankeusoloihinsa sekä perhenäkökohtiin, norjalaisten asianajaja Morten Furuholmen kertoo.

Joshua French ja Tjostolv Moland tuomittiin kesäkuussa kuolemaan heidän murhattuaan kongolaisen autonkuljettajan. Miehet olivat vuokranneet auton Kisanganin kaupungista toukokuussa. Miesten myös todettiin harjoittaneen vakoilua.

Kuolemantuomion lisäksi miehet ja Norjan hallitus määrättiin maksamaan 60 miljoonan euron sakot.

Syytetyt eivät pyydä tekoaan anteeksi

Armokirjeessään French ja Moland toivovat, että joko heidät voitaisiin vapauttaa rangaistuksesta kokonaan tai heidän kuolemantuomionsa voitaisiin muuntaa Norjassa kärsittäväksi vankeudeksi.

Miehet eivät pyydä tekojaan kirjeessä anteeksi, koska he ovat alusta asti ilmoittaneet olevansa syyttömiä väitettyihin rikoksiin.

Norjan hallitus kertoo saaneensa Kongon demokraattiselta tasavallalta vakuutuksia, että kuolemantuomiota ei panna käytäntöön. Hallitus on poikkeuksetta torjunut väitteet, että French ja Moland olisivat vakoojia.

Kongon demokraattisessa tasavallassa ei ole pantu yhtään kuolemantuomiota käytäntöön vuoden 2001 jälkeen, jolloin Joseph Kabila astui maan johtoon. Kuolemantuomioita on kuitenkin muunnettu elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi.

Lähteet: AFP