Juhannusromantiikka roihuaa lavatansseissa

Tanssilavat keräävät yleisöä maakuntarajat ylittäen pitkienkin matkojen takaa. Lavoille vetävät usein mieluisa artisti, rento liikunta sekä toisinaan toive heilan löytymisestä.

tanssilavat
YLE / Sini Kinnunen

Jo vuosikymmeniä juhannuslavojen tuntumaan on hakeuduttu romantiikkaa etsien. Rakkauden kaipuuta on ainakin Syvälahden tanssilavalla riittänyt, sillä Amorin virkatehtävää lauantai-iltojensa iloksi hoitanut lavaisäntä Reijo Pynnönen on omien sanojensa mukaan ennättänyt yhdistää jo satoja yksin kulkeviaa.

- Joskus olen laskenut, että jos promille niistä pareista, jotka ovat täällä rakastuneet, ihastuneet ja menneet naimisiin, niin se on enemmän kuin pystyn edes kuvittelemaan. Tanssilla on voima mikä yhdistää, uskoo Syvälahden lavan toiminnanjohtaja Reijo Pynnönen.

Juhannusheila vuosien takaa

Ja kun yhteinen askelkuvio löytyy, vie se alttarille asti. Näin kävi kangasniemeläisille Matille ja Tuula Tullalle Syvälahden juhannustansseissa 27 vuotta sitten.

- Se vain toimi. Ihastusta herätti toisen virnistys ja muikistus. Huomasin että ihan nöyrästihän se perässä tulee, Matti kertaa nauraen.

Vaikka Matti viekin parketilla, kotona komento vaihtuu päinvastoin.

- Juu, niinhän se on että eihän mulla ole kovinkaan paljon siellä sanansijaa, Matti nöyrtyy.

Vaativampaa tanssikansaa

Nykymenossa kaikenkirjavalle tanssikansalle ei enää riitä se yksi artisti tai limppari- ja munkkirinkilälaatu illassa. Useat paikat tarjoavatkin lisänä muun muassa tanssiopetusta ja karaokea.

Silti lopun kaiken homma ratkeaa niillä pienillä perusseikolla.

- Jos ei muista laittaa naisten hakua päälle, niin sanomista kyllä tulee. Naiset tietävät nykyään vaatia. Ja jos naista ei jossain paikassa haeta, ei se sinne enää palaa, Pynnönen kertoo.

Parinhakuun ja parketille ei silti ole suunnattu enää vuosiin viinakset matkassa rähisten.

- Meillä on putka tuolla olemassa, mutta se on varastokäytössä eikä sitä ei ole tarvinut käyttää 20 vuoteen, kertoo Pynnönen ylpeänä.

Lähteet: YLE Etelä-Savo