Pujotalkoisiin kannattaa ryhtyä nyt

Pujo on jokakesäinen vitsaus, josta pääsee eroon vain repimällä kasvi juurineen irti maasta. Allergikoille pahin aika eli pujon kukinnon kausi alkaa olla käsillä. Siksi eri yhdistykset järjestävät pujotalkoita, joilla helpotetaan allergikkojen kesäisiä retkiä puistoissa ja metsissä.

pujo
Pujoa
YLE / Karoliina Kantola

Muun muassa Tampereen läntisten kaupunginosien yhdistys Tesoma-seura järjestää keskiviikkona pujotalkoot. Talkoolaiset kiertävät Tesoman ulkoilureittejä ja keräävät kaikki silmiin osuvat pujot, jotka sitten viedään jätesäkeissä maankaatopaikkaan tai kaatopaikalle.

Tesoma-seuran varapuheenjohtaja Juha Kivistö kertoo, ettei seura ole pujojen vastaisessa taistossa ensimmäistä kertaa.

- Pujo ei ole Tesomalla kovin suuri vitsaus, mutta se on sellainen kestovitsaus. Suosituilla ulkoilualueilla pujon voimakas tuoksu haittaa monia kävelijöitä joka kesä.

Revi reippaasti juurineen

Pujotalkoissa pärjää ihan tavallisissa kesävaatteissa, joskin nokkospuskiin kannattaa varautua. Puutarhahanskoilla pujosta saa hyvän otteen, jotta kasvin voi repiä juurineen.

- Jos pujoja kitkee tänä kesänä ahkerasti, niitä ei pitäisi olla samalla alueella ainakaan yhtä paljon ensi kesänä, Kivistö kertoo.

Revityt pujot kannattaa sulkea jätesäkkiin ja polttaa tai viedä kaatopaikalle. Kompostointi ei ole välttämättä hyvä ajatus, tai ainakin pujot pitäisi peittää hyvin, etteivät pujon siemenet leviäisi.

Pujo haittaa allergikkoja, eikä niistä saa oikein salaattiakaan, kuten esimerkiksi voikukkien lehdistä.

- Vielä en ole keksinyt pujolle mitään hyötykäyttöä, Kivistö nauraa.

Lähteet: YLE Tampere / Karoliina Kantola