Naiset uskovat miehen lihanhimoon

Naiset ajattelevat, että heidän miehensä toivoo ruokapöytään lisää lihaa. Makkaran ei kuitenkaan uskota olevan toivottu lihajaloste kesäisessäkään ruokapöydässä.

naiset
Lihaa kaupan lihatiskillä.
YLE

Lähes puolet naisista uskoo, että puoliso kaipaisi enemmän sian- ja naudanliharuokia. Yli puolet miehistä taas arvelevat puolisonsa toivovan perheen ruokapöytään enemmän kasviksia. Vain viidennes naisista uskoo puolisonsa kaipaavan lisää kasviksia aterialle.

MTT ja Kuluttajatutkimuskeskus selvitti maaliskuussa verkkokyselyllä, millaisia toiveita ihmiset arvioivat puolisoillaan olevan, perheen ruoanlaittoon liittyen. Tutkijoiden mukaan kyselyn tulokset paljastavat, että kasviksia pidetään naisellisina ja punaista lihaa taas miehisenä.

Yhteinen näkemys puolisoilla oli kalan käytön lisäämisestä. Noin puolet sekä miehistä, että naisista arvelivat puolisonsa kaipaavan enemmän kalaa pöytään.

- Tämä kertonee kalan asemasta kasviksia ja lihaa neutraalimpana ruokana, arvioi erikoistutkija Mari Niva Kuluttajatutkimuskeskuksesta.

Harvempi uskoo, että kesän grilleissä paahtuva makkara sisältyy puolison ruokatoivelistalle. Alle viisi prosenttia miehistä ja noin 15 prosenttia naisista arvioi puolison haluavan lisätä makkaran käyttöä ruoanvalmistuksessa.

Lähteet: YLE Oulu