Suomalainen konsolipeli Alan Wake ei täyttänyt myyntiodotuksia maailmalla

Hitiksi tähdänneen suomalaisen konsolipelin odotettua heikompi myynti maailmalla saattaa johtua pitkäksi venähtäneestä kehitystyöstä. Alan Wake -peliä myytiin Yhdysvalloissa julkaisukuukautenaan toukokuussa vajaat 150 000 kappaletta, kertoo markkinatutkimuslaitos NPD.

kulttuuri
Alan Wake -peli
Remedy Entertainment

Suomalaisen Remedy Entertainmentin kehittämän pelin odotettiin alun perin valmistuvan jo joitakin vuosia sitten. Julkaisu lykkääntyi kuitenkin tähän kevääseen, jolloin samaan aikaan julkaistiin muita pelejä. Sen uskotaan osaltaan vähentäneen kiinnostusta suomalaispeliin.

Pelaaja-lehden päätoimittajan Thomas Puhan mukaan Alan Wake sai pelimediassa näkyvyyttä ympäri maailmaa.

- Remedyn tyypeistä pidetään, he ovat tehneet hyviä pelejä ja Waken laatu tiedettiin. Siltä kantilta asiat olivat kyllä ihan hyvin.

Puha ei osaa sanoa, olisiko peli myynyt enemmän, jos se olisi julkaistu aiemmin.

- Kaksi vuotta sitten markkinat eivät olleet ihan niin kilpailtuja kuin tänä keväänä, jolloin julkaistiin ennätysmäärä todella laadukkaita pelejä. Mutta jos Alan Wake olisi julkaistu pari vuotta aikaisemmin, se olisi ollut huonompi peli. Siitä olisi syntynyt vain enemmän vahinkoa.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Irmeli Kangaspunta