Daniel Lanois peruutti - Pori Jazz etsii korvaavaa artistia

Daniel Lanois peruuttaa esiintymisensä Pori Jazzissa. Lanois on joutunut pahaan moottoripyöräonnettomuuteen Yhdysvalloissa ja joutuu peruuttamaan kaikki esiintymisensä seuraavan kahden kuukauden ajalta.

Pori Jazzin toimitusjohtajan Katja Leppäkosken mukaan korvaavan artistin kartoitus on jo aloitettu Euroopan kiertueella olevista nimistä sekä skandinaavisesta tarjonnasta. Daniel Lanoisin piti esiintyä Pori Jazz festivaaleilla sunnuntaina 25. päivä heinäkuuta. Päivän konsertti painottuu kitaramusiikkiin, joten Lanoisin tilalle etsitään saman genren artistia. Leppäkoski pitää myös kotimaisen korvaajan kortin avoimena.

- Ei sekään mahdotonta missään nimessä ole. Meillä esiintyy Kirjurissa kuitenkin Husband, joka soittaa Pekka Pohjolan musaa samaisena sunnuntaina. Siinä on jo kaksi kovaa kotimaista kitaristia, Varre Vartiainen ja Marzi Nyman, ja ihan hirveän montaa muuta ei kuitenkaan ole vapaana silloin, Leppäkoski sanoo.