Porin maauimalassa saa omia lapsia kuvata

Valokuvaava henkilö kiinnittää kyllä uimavalvojan huomion ja asiasta keskustellaan kuvaajan kanssa.

uimalat
Porin maauimala.
Maikkalan aitojen sisäpuolelle ei passaa mennä kuvaamaan.YLE / Karri Laihonen

Porin maauimalassa eli kansan kielellä Maikkalassa ei ole tehty linjavetoa, jonka mukaan omia lapsiaan kuvaavan isän tai äidin pitäisi kysyä lupa ensin uimavalvojalta.

- Jos joku maauimalassa kuvaa, niin asia teroitetaan hänelle, että vain omia lapsia saa kuvata, kertoo maauimalan työnjohtaja Timo Lehtimäki.

Kontrolli vaikeaa

Nykyään suurimmasta osasta kännyköistä löytyy myös kamera. Tämän myötä ihmisvilinässä on hyvin hankala valvoa kuvaamista.

- Kyllähän se hirveän hankalaa on kontrolloida kuka kuvaa ja mitä, mutta asiaan joka tapauksessa on kiinnitetty huomiota, Lehtimäki sanoo.

Porissa ei ole ollut ongelmia

Lehtimäen mukaan Porissa ei ole tullut tähän mennessä tapauksia vastaan, jossa valokuvaaminen olisi ollut kyseenalaista tai tuottanut ongelmia.

- Sen takia kuvaamisen ei ole ollut syytä tehdä tiukkaa kieltoa tai linjavetoa, kun mitään ikäviä tapauksia ole tullut vastaan, Lehtimäki toteaa.

Lähteet: YLE Satakunta