Suopotkupallo tietää työntäyteisiä päiviä

Perjantaina käynnistyvät Suopotkupallon MM-kisat vilkastuttavat Hyrynsalmea. Tämän vuoden kilpailuihin on ilmoittautunut ennätykselliset 344 joukkuetta. Kävijöitä tapahtumassa arvioidaan olevan noin 10 000, joista pelaajia on puolet.

suopotkupallo
Suoareena oli pehmeä.
YLE / Ville Kinnunen

Paikalliset yritykset ovat varautuneet kisarupeamaan jo hyvissä ajoin. Muun muassa Seo Star Burgerissa on evään lisäksi oltava henkilökuntaa palvelemassa nälkäisiä, kertoo huoltamotyöntekijä Riitta Heikkinen.

- Pakasteita ja tavaraa täytyy tilata älyttömästi ja ruokaa menee paljon. Vaikka on lämmin, niin jokainen kuitenkin aina syö ja juo. Ruokaa ja juomaa on oltava suoviikolla kolminkertaisesti normaaliin verrattuna. Meillä on normaalisti kolme työntekijää vuorossa, kun on vuorotyö tässä ja kaikki olemme töissä suopotkupallon aikaan.

Vähän kansainvälistä väriä

Tänä vuonna kisoihin on ilmoittautunut vain vähän ulkomaalaisia joukkueita. Venäjältä joukkueita on muutamia. Lisäksi paikalla on vain yksi ruotsalainen ja yksi espanjalainen joukkue.

Espanjalaiset paikalle houkutteli hauskanpito. Ivan Fernandez kertoo, että tapahtuma oli hyvä syy tulla mukavalla porukalla tutustumaan Suomeen.

- Tärkeintä ovat kulttuuri, ihmiset ja sauna. Rakastan saunomista!

Tietysti taustalla on myös se, että espanjalaisilla on mahdollisuus jo toiseen jalkapalloilun maailmanmestaruuteen samana vuonna.

- Haluamme voittaa, mutta se ei ole helppoa. Aloitimme kyllä turnauksen, kuten Espanja teki MM-kisoissa Etelä-Afrikassa - ensimmäisestä pelistä tuli tappio, mutta toisen voitimme.

Pelaamisesta nauttineet espanjalaiset sanovat, että alla ei ole harjoittelua, koska Espanjassa ei ole siihen sopivia olosuhteita.

- Ehkä yritämme löytää jostain harjoittelupaikan ja palaamme ensi vuonna. Haluaisin tulla Suomeen myös talvella, sanoo Ivan Fernandez.

Lähteet: YLE Kainuu