1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Idänkurhoa ja muita harvinaisia ei niitetä

Tienvarsien niittokausi on kiivaimmillaan. Lähes joka urakka-alueella on uhanalaisten tai muuten säästettävien kasvien kasvupaikkoja, joilla urakoitsijan pitäisi nostaa niittolaitteen terää.

Tienvarsilla jätetään niittämättä uhanalaisten, silmälläpidettävien ja rauhoitettujen kasvien esiintymät. Kuva: Kaija Kervinen / YLE

Tienvarret niitetään kerran tai kahdesti kesässä. Kohteet , joita ei nyt niitetä, merkitään Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja hoitourakoitsijan urakka-asiakirjoihin.

Kesällä niittämättä jätetään ensinnäkin uhanalaisten, silmälläpidettävien ja rauhoitettujen kasvien esiintymiä. Erittäin uhanalainen on esimerkiksi idänkurho, jonka esiintymistä suurin osa sijaitsee Etelä-Savossa.

- Nämä esiintymät on merkitty maastoon tolpilla, ja jokaisen hoidosta on tapauskohtaiset ohjeet, kertoo biologi Marika Koskinen Etelä-Savon ELY-keskuksesta.

Idänkurho kasvaa aluksi maanmyötäisenä lehtiruusukkeena useita vuosia. Sen jälkeen sille kasvaa noin puolimetrinen useampimykeröinen kukintovarsi. Idänkurho kukkii heinäkuun lopusta syyskuuhun asti ja sen jälkeen kuolee. Kypsät siemenet leviävät kukintovarsista joko myöhään syksyllä tai seuraavana keväänä.

Muita niitolta säästettäviä lajeja ovat Savon korkeudella mm. valkolehdokki, hirvenkello, hajuheinä ja pohjanmasmalo.

Ketokukkapaikoista säästyy harva

Ketokukkaesiintymiä ja -kylvöksiä säästetään joitakin, mutta kaikkia ei voi jättää niittämättä jo liikenneturvallisuuden takia, sanoo kunnossapitopäällikkö Pasi Patrikainen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.

ELY-keskuksiin asti säästettävien paikkojen niittämisestä ei ole tullut valituksia, mutta niittoja hoitava urakoitsija myöntää, ettei merkitsemättömillä kohteilla niittolaitteen terä aina nouse.

Nyt säästettävät kohteet niitetään kesän lopulla, kun kasvit ovat ehtineet siementää. Ylitarkastaja Anne Grönlund Pohjois-Savon ELY-keskuksesta katsoo, että niiton myöhentämisellä on oikeasti merkitystä luonnonsuojelulle, sillä tienvarsialueet muodostavat korvaavia elinympäristöjä jo hävinneille elinympäristöille.

- Jos miettii esimerkiksi hirvenkelloa tai kelta-apilaa, jotka ovat olleet sidoksissa kaskikulttuuriin tai niittykulttuuriin, niin tienvarret ovat ne nykyajan elinympäristöt näille lajeille, Grönlund sanoo.

Paitsi säästettävistä kasveista, ympäristöviranomaiset kertovat tienpitäjille myös ehdottomasti niitettävistä lajeista. Grönlund listaa näihin jättiputkien lisäksi myös lupiinit, joiden esiintymät ovat hänen mielestään kasvaneet viime aikoina jo paikoin niin laajoiksi, että ne muodostavat uhkan tienvarsien niittykasveille.