Nallet esille lasikaappiin

Nykyajan lapsiperheessä lapsille kertyy jos jonkinlaista lelua ja muuta tavaraa. Lastenhuone muistuttaa usein sekamelskaa, vaikka kuinka sitä järjestelisi. Asuntomessuilta katsastettiin vinkkejä lasten tavaroiden säilyttämiseen.

kaapit
vaalea nalle
YLE / Sari Jormanainen

Kukapa olisi parempi lasten säilytystilojen arvioija kuin kahden pienen lapsen äiti, joka on myös Kuopion Saaristomarttojen puheenjohtaja. Tutkailemme Miina Holapan kanssa muun muassa kahden kohteen, Villa Olivian ja Myrskypääskyn lastenhuoneiden säilytysratkaisuja.

Villa Olivian pinkissä tytön huoneessa on kaksiovinen standardivaatekaappi, iso laatikosto lattiatasossa ja toinen korkealla seinällä. Yhdellä seinällä on vanhaa apteekkarinlipastoa muistuttava tilava laatikosto. Sen pöytätaso on korvattu hauskoilla lokeroilla, joissa on nostettavat lasikannet.

Säilyttämisestä leikki

- Kuvittelisin, että lasikantisissa lokeroissa voisi pitää näkyvillä barbin vaatteita ja muuta mieleistä. Näiden lokeroiden ansiosta tavaroiden paikoilleen laittaminen olisi vähän kuin leikkiä, Holappa sanoo.

Miina Holappa tuumii, että lasten säilytysratkaisujen pitää olla selkeitä, ja sellaisia että lapsen mielestä olisi mukava pitää tavarat paikoillaan.

Säilytyskalusteiden pitää tietysti olla myös sellaisia että lapsi yltää niihin. Yläkaappeihin voikin olla pääsy vain aikuisilla.

Kaikki lasten tavarat, esimerkiksi monet harrastusvälineet eivät tietenkään mahdu lapsen omaan huoneeseen. Niille pitää olla tilaa muissa säilytystiloissa, kuten onkin Villa Oliviassa.

Säilyykö järjestys lasikaapissa?

Myrskylyhdyssä Miina Holapan silmää miellyttää värikäs lastenhuone. Säilytystä varten huoneessa on kaappi, jossa on isot lasioviset lokerot sekä kuusilaatikkoinen laatikosto lattialla.

Kaapin lasiovista lapsi näkee heti, missä mikin tavara on. Ja tässäkin lapsi saa esille mieleisiään tavaroita, vaikka nallekokoelmansa. Toisaalta lasiovien takana järjestyksen pitäisi säilyä hyvänä. Kaapissa on laatikkoja ja koreja, joiden sisään saa piiloon pientä tavaraa.

- Tästä huoneesta ei löydy paikkaa vaatteiden säilyttämiseen, ellei lipaston laatikoissa säilytä niitä. Toisaalla talossa on erillinen vaatehuone. Mutta mahtuvatko melko perinteisen kokoiseen, siis ei kovin suureen tilaan koko perheen vaatteet, Holappa pohtii.

- Ainakin huoneen sisältöä pitää päivittää tiuhaan, etteivät esimerkiksi vaatteet, joista lapset ovat jo kasvaneet ulos täytä hyllyjä, Holappa jatkaa.

Kaikille tavaroille oma paikka

Miina Holapan mielestä on tärkeää huomioida, että kaikille tavaroille on oma paikkansa, ja kun säilytystilaa on tarpeeksi, niin kaikki tavarat mahtuvat hyvin omalle paikalleen. Säilytyskalusteita voisi olla erilaisia. Erilaisilla kalusteilla saa sisutukseen ilmettäkin.

Hyvä järjestys luo asumisviihtyvyyttä. Lapsetkin mielellään laittavat tavarat paikoilleen ja ottavat ne itse esille, kun tavarat ovat paikoillaan, eikä niitä tarvitse etsiä toisten seasta.

Lapset eivät mielellään heitä rakkaita tavaroitaan pois, vaikka ne eivät juuri sillä hetkellä kiinnostaisikaan. Ne jäävät yleensä pyörimään lastenhuoneeseen muiden tavaroiden joukkoon.

Lelut joilla ei enää leikitä tai jotka ovat vaikka menneet rikki, voi yrittää laittaa syrjään salaa lapselta, Miina Holappa kertoo omasta kokemuksesta.

Lähteet: YLE Savo / Anja Hiltunen