1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. peruna

Perunoista tulee rupisia ilman vettä

Erikoiskasvien viljelijät ovat joutuneet lisäämään kastelua kuuman kesän aikana, mikäli mielivät satoa. Keinokasteluun turvautuvat etenkin marja-, vihannes- ja perunatilat. Marjojen satokausi jäi jo helteessä tavallista lyhyemmäksi.

Kuva: YLE

Viljapeltoja ei ole kannattanut sadettaa enää vuosikausiin. Vettä olisi tarvittu jo viikkoja sitten, sanoo kasvinviljelyagronomi Aulis Ansalehto ProAgria Hämeestä. Kasvustot huutavat suorastaan vettä. Jyvät uhkaavat jäädä pienikokoisiksi.

Jollei perunaa ole kastellut riittävästi, perunoista tulee pieniä ja rupisia, kertoo Jyrki Hasila Lammilta. Hän odottaa malttamattomana ennustettuja sateita, koska viime viikot ovat pitäneet viljelijän kiinni maita kastelussa: Hasilan tilalla kastelu aloitettiin juhannuksen jälkeen.

- Hiacessa on tullut takakontissa nukuttua monta yötä. Kastelemassa kun olen ollut, sadetinlaitteita kyttäillessä. Nyt on pikkuisen rauhallisempaa, että tässä odotellaan niitä suuria ukkoskuuroja mitä saattaa tulla. On vähän pelko takamuksessa, että jos tulee paljon vettä, niin ei sitten paljon itse ajanut sinne ylimääräistä, kertoo Hasila.

Maataloustarvikeliikkeiden mukaan helteet eivät ole aiheuttaneet suurta piikkiä. Marja- ja vihannesviljelmillä on laitteet jo vanhastaan, kotipuutarhurit ovat ostaneet letkuja ja sadettimia hieman tavallista enemmän. Paikoin muun muassa liittimet, sadettimet ja muuta laitteet ovat loppuneet, letkuja varastoista löytyy.

Golfkentillä kesä on ollut melko tavanomainen, kertoo kenttämestari Timo Räsänen Tawast Golfista. Kentät ovat kellastuneet jonkin verran kastelusta huolimatta. Hänen mukaansa ruoho osaa kuitenkin suojautua kuivuudelta ja elpyy nopeasti sateiden tullessa.