Ennen oli elefanttikin

Joka päivä eri paikassa - sirkus on muuttava, mutta monelta osin muuttumaton. Norsut ovat estradilta kadonneet, mutta muistoissa nekin elävät.

Kuva: YLE / Petra Haavisto

Kokkolassa tiistaina vieraileva Sirkus Finlandia aiheutti pitkät jonot jo päivällä.

- Kyllä kun se kerran kesässä kaupunkiin tulee, niin nähdä täytyy. Tämä kiinnostaa näköjään ihan valtavasti. Kun tulin puoli tuntia etukäteen lippuluukulle, jono oli melkein 200 metriä.

Sirkukselta ei tunnuta odotettavan suurta uusiutumista.

- Se on vaan niin kivaa. Yhä uudestaan ja uudestaan - olen ihan pienestä asti käynyt ja nyt vien omia lapsia.

Monen ensimmäinen sirkusreissu on varhaislapsuudesta.

- Ensimmäisellä kerralla oli elefantti. Se oli jännittävää.

Toiselle tärkeintä ovat klovnit, toiselle trapetsitaiteilijat ja kolmannelle eläimet - yleensä kuitenkin kokonaisuus ratkaisee.

Lippujen hinnatkaan eivät jonossa seisseitä hätkähdyttäneet. - Jättää sitten muita huvitteluja vähemmälle.

Keskiviikkona sirkus nousee Pietarsaareen.