Repun valinta on tarkkaa työtä

Koulutarvikekauppa käy jälleen vilkkaana. Osa suosikkirepuista onkin jo loppuunmyytyjä. Erityisesti tytöt valitsevat tarkasti haluamansa tarvikkeet ja vaatteet koulua varten.

reput
Enni ja Meeri Tanhuanpää etsivät koulureppuja.
YLE / Anna Kumpulainen

Kuopion Anttilasta kerrotaan, että kaikki vaaleanpunaiset reput ovat loppuunmyyty. Tänä syksynä tyttöjen suosikiksi ovat nousseet Hello Kitty –reput. Isommat koululaiset suosivat merkkituotteita, kuten Adidaksen ja Puman reppuja.

Vanhemmat ja lapset pohtivat yhdessä millainen sopiva reppu olisi, sillä aina kaunein ei ole käytännöllisin. Vanhempien mukaan repussa kuuluu olla tasku kännykkää varten, hyvät kantohihnat sekä avainlenkki tai –tasku.

Esikoululaiset ja ekaluokkalaiset tulevat vanhempien kanssa jo hyvissä ajoin heinäkuun alussa reppuostoksille. Yläastelaiset puolestaan käyvät tarvikekaupoilla edellisenä päivänä ennen koulun alkua.

- Kenkiä ostetaan paljon ennen koulun alkua, varsinkin lenkkareita. Ekaluokkalaisille ja esikoululaisille halutaan uudet, siistit vaatteet ensimmäiseksi koulupäiväksi, kertoo Anttilan pukeutumispuolen osastopäällikkö Tuula Väli-Tainio.

- Vähän hirvittää koulun alkaminen, kertovat varkautelaiset Pauliina ja Kerttu.

Lähteet: YLE Savo