Lääkärikopterille uusi laskeutumispaikka

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta myönsi toiminnalle luvan tiistain kokouksessaan. Helikopterin lentopaikaksi on ajateltu T-sairaalan kattotasoa. Sinne rakennetaan laskeutumispaikka joka on noin 50 metriä merenpinnasta.

helikopterit
Medi-Heli lennolla.
YLE

Kaikkiaan hälytyksiä tulee vuodessa noin 3500, joista helikopterilla suoritettavia noin 800 - 1200 kpl. Määrässä ovat mukana kaikki hälytykset mukaan lukien peruutukset ja päällekkäistehtävät. Keskimääräinen laskeutumistaajuus TYKS:n nykyiselle laskupaikalle A-sairaalan edustalle on 2 - 3 kertaa vuorokaudessa ja yöaikaan noin kerran viikossa. Suunnitelmasta ei ole tehty yhtään valitusta.

Ympäristöterveydenhuollon näkemyksen mukaan asukkaat voivat häiriintyä toiminnasta oleellisesti. Lähin asutus on noin 160 metrin päässä. Sairaanhoitopiirin selvityksen mukaan meluseinillä ei pystytä vaikuttamaan varsinaiseen noususta tai laskeutumisesta aiheutuvaan meluun. Uuden laskeutumispaikan läheisyydessä asuu vähemmän ihmisiä kuin nykyisin, toteaa sairaanhoitopiiri.

Ympäristötoimenjohtaja Mikko Jokinen ehdotti lentopaikalle rakennuslupaa. Ympäristö- ja kaavoituslautakunta pohti sijoitussuunnitelmaa kokouksessaan tiistaina.

Lähteet: YLE Turku