1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

KiiltoClean osti Farmoksen

Kiilto Family -konserniin kuuluva puhtausalan yritys KiiltoClean on ostanut Farmoksen koko osakekannan. Farmoksella on tehdas ja konttori Turussa. Yhtiön Turun tehtaassa on noin 50 työntekijää. Sillä on yksikköjä myös Venäjällä, Baltiassa ja Ruotsissa.

talous

Myyjinä olivat Capman ja Langholm Capital -rahastoyhtiöt.

KiiltoClean on siivousalan yritys, jonka Kiilto-merkkisiä tuotteita löytyy myös päivittäistavarakaupasta. Farmos on puolestaan pesu-, puhdistus- ja hygieniatuotteiden sekä teollisuuskemikaalien valmistaja ja markkinoija.

Yhdistynyt yritys jatkaa ensi vuoden alusta toimintaansa KiiltoClean Oy:n nimellä. Kummankin yrityksen asiakastoiminnot sekä tuotteet jatkuvat ennallaan.

Koko Farmoksen henkilöstö siirtyy Kiilto -konserniin vanhoina työntekijöinä. Yhdistyneen yrityksen palveluksessa työskentelee n. 310 henkeä, joista kolmannes Suomen ulkopuolella.

KiiltoCleanin toimitusjohtajaksi nousee Farmoksen nykyinen toimitusjohtaja Juha Saarinen. KiiltoCleanin nykyinen toimitusjohtaja Vesa Nurminen jatkaa uuden yhtiön kaupallisena johtajana.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi